Hän itse ei käynyt ensinkään hämilleen, vaan jatkoi:
"Entä sitten! Ne ovat kaikki vanhoja ja rumia. Ainoastaan Rubria on heistä enää ihmisen näköinen. Olisihan meitä sitten edes kaksi, vaikka Rubriakin aina kesällä saa kasvoihinsa teerenpisamia."
"Myönnä kuitenkin, kaikkein sivein Calvia," lausui Petronius, "että ainoastaan unessa voit tulla vestaalittareksi."
"Mutta jos Caesar käskisi?"
"Sitten uskoisin, että mahdottomimmatkin unet saattavat toteutua."
"Niin ne toteutuvatkin," väitti Vestinus. "Minä käsitän, että saattaa löytyä ihmisiä, jotka eivät usko jumaliin, mutta kuinka kukaan saattaa olla uskomatta uniin?"
"Entä ennustuksiin?" kysyi Nero. "Kerran minulle ennustettiin, että
Rooma häviää ja että minä tulen hallitsemaan kaikkia Itämaita."
"Ennustukset ja unet liittyvät likeltä toisiinsa," virkkoi Vestinus. "Kerran muuan varakonsuli, oikein epäuskoinen mies, lähetti orjan viemään Mopsuksen temppeliin kirjettä, joka oli sinetillä varustettu ja jota ei kukaan saanut avata, sillä varakonsuli tahtoi tietää, osaisiko jumala vastata suljetussa kirjeessä olevaan kysymykseen. Orja nukkui yön temppelissä saadakseen nähdä ennustavaa unta ja kertoi kotiin palattuaan: näin unessa nuorukaisen, joka paistoi kuin aurinko ja joka minulle lausui yhden ainoan sanan—sanan: »musta». Tämän kuullessaan kalpeni varakonsuli. Hän kääntyi vieraittensa puoleen, jotka niinikään olivat epäuskoisia, ja lausui: »tiedättekö, mitä kirjeessä oli?»"
Vestinus katkaisi hetkeksi puheensa, korotti pikarinsa ja joi.
"Mitä kirjeessä oli?" kysyi Senecio.