"Mutta rakastitko häntä silloin, kun hän oli Auluksen talossa?"
"Kyllä," vastasi Lygia ja painoi alas päänsä.
"Sinä et koskaan ole ollutkaan orjatar, kuten minä," huudahti Acte hetken mietittyään. "Sinut Vinitius saattaisi naida. Sinä olet panttivanki ja lygiläisten kuninkaan tytär. Aulus ja hänen vaimonsa rakastavat sinua kuin omaa lastaan, ja olen varma, että he ovat valmiit ottamaan sinut tyttärekseen. Vinitius saattaisi naida sinut, Lygia."
Mutta tyttö vastasi hiljaa, vieläkin surullisempana:
"Mieluummin pakenen lygien luo."
"Lygia, tahdotko että paikalla lähden Vinitiusta puhuttelemaan? Jos hän nukkuu, niin herätän hänet ja sanon hänelle sen, minkä juuri sanoin sinulle. Niin, rakkaani, lähden hänen luokseen ja sanon hänelle: Vinitius, hän on kuninkaan tytär ja kuuluisan Auluksen rakas lapsi; jos rakastat häntä, niin palauta hänet Auluksen taloon ja vie hänet vaimonasi hänen vanhempiensa kodista."
"Menen lygiläisten luo," virkkoi tyttö niin hiljaa, että Acte tuskin saattoi kuulla hänen sanansa.
Ja kaksi suurta kyyneltä jäi riippumaan ripseihin, jotka reunustivat alaspainuneita silmiä.
Samassa katkesi keskustelu, sillä tieltä alkoi kuulua likenevien askelten töminää. Tuskin Acte ennätti nähdä kuka tulija olikaan, ennenkuin penkin edessä seisoi Sabina Poppaea, pieni orjajoukko mukanaan. Kaksi orjattarista piteli hänen päänsä päällä kultavartaitten neniin kiinnitettyjä kamelikurjen sulkia, joita he hiljaa löyhyttelivät ja joilla he samalla suojelivat häntä syysauringon kuumilta säteiltä. Poppaean edellä kulki etiopialainen imettäjä, musta kuin ebenholtsi, rinnat täynnä maitoa ja kantaen käsivarsillaan lasta, joka oli kääritty kultareunaiseen purppuraan. Acte ja Lygia nousivat, arvellen, että Poppaea kulkisi heidän penkkinsä ohitse kiinnittämättä huomiota heihin, mutta hän pysähtyikin ja puhutteli heitä.
"Acte," virkkoi hän, "tiu'ut, jotka lähetit nukelle, olivat huonosti neulotut. Lapsi repi irti yhden ja pisti sen suuhunsa. Onneksi Lilith ajoissa huomasi sen."