Tytön huulet kävivät aivan valkeiksi.
"Tulen," vastasi hän.
Ja lausuessaan jäähyväisiä heittäytyi hän Acten kaulaan.
KYMMENES LUKU.
Vinitiuksen talo oli todella puettu vihreään juhlapukuun, kaikki seinät ja ovet myrtin ja muratin peitossa, pylväitten ympäri kiedottu viiniköynnöstä. Atrium, jonka käytäviä yökylmän tähden oli suojeltu purppurankarvaisilla kankailla, oli valoisa kuin päivällä. Lamput paloivat kahdeksalla tai kahdellatoista liekillä. Mikä lamppu oli astian muotoinen, mikä puun, mikä eläimen, mikä linnun muotoinen, minkä jalustana taas oli ihmisenkuva, joka kädessään piti lamppua. Toiset olivat alabasteria, toiset marmorista, toiset kullatusta korinttilaisesta vaskesta—viimeksimainitut tosin eivät olleet yhtä ihanat kuin se kuuluisa kynttiläjalusta, joka oli ryöstetty Apollon temppelistä ja joka oli Neron hallussa, mutta joka tapauksessa kauniit ja kuuluisain mestarien tekemät. Toisia lamppuja oli himmennetty aleksandrialaisella lasilla tai läpikuultavalla intialaisella, punaisella, sinisellä, keltaisella tai sinipunertavalla kudoksella, joten koko atrium oli täynnä mitä erilaisinta valoa. Kaikkialla lemusi nardus, johon Vinitius oli tottunut ja ihastunut Itämailla. Talon perälläkin, missä tuontuostakin liikkui sekä mies- että naisorjia, vallitsi sama kirkas valkeus. Tricliniumissa seisoi neljälle hengelle katettu pöytä, sillä paitsi Vinitiusta ja Lygiaa piti Petroniuksen ja Chrysothemiksen ottaa osaa juhlaan.
Vinitius oli kaikessa noudattanut Petroniuksen neuvoja. Petronius oli kieltänyt häntä itseään lähtemästä noutamaan Lygiaa ja sen sijaan kehoittanut häntä lähettämään Atacinuksen, muka Caesarin lupauksen johdosta. Vinitiuksen piti jäädä kotiin ottamaan vastaan Lygiaa, jopa ystävällisyydellä ja kunnianosoituksilla.
"Sinä olit eilen humalassa," virkkoi Petronius Vinitiukselle. "Minä katselin sinua: sinä käyttäydyit kuin kivenhakkaaja Albanian vuoristossa. Sinun ei olisi pitänyt antautua sellaisen kiihkon valtaan, vaan muistaa, että hyvää viiniä pitää nauttia vähitellen. Muista, että ihmiselle kyllä on suloista ikävöidä rakastettua, mutta vielä suloisempaa on tietää, että hän ikävöi…"
Tässä suhteessa oli Chrysothemiksella oma mielipide, joka joissakin määrin poikkesi Petroniuksen mielipiteestä. Mutta Petronius sanoi häntä vestalittarekseen ja kyyhkysekseen ja selitti, että toki täytyy olla ero harjaantuneen sirkusohjaajan ja poikasen välillä, joka ensi kertaa istuu kilpa-ajovaunuissa. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen ja jatkoi:
"Voita ensin hänen luottamuksensa, pidä huolta siitä, että hänen on hauska, kohtele häntä jalomielisesti. En viitsi olla surullisissa kemuissa. Vanno hänelle kautta Hadeksen, että saatat hänet takaisin Pomponian luo—silloin saat nähdä, ettei hän enää puhu palaamisesta kotiin, vaan rukoilee, että saisi jäädä luoksesi."
Hän osoitti Chrysothemista ja jatkoi: