"Kysyn sinulta kautta äitisi varjon ja kaikkien jumalien nimessä: eikö hän ole palatsissa?"
"Kautta äitini varjon, Marcus—hän ei ole palatsissa, eikä Caesar myöskään ole häntä ottanut. Eilen sairastui pikku Augusta, eikä Nero ole poikennut hänen kehtonsa äärestä."
Vinitius hengitti syvään. Siitä, mikä häntä eniten oli hirvittänyt, hän toki oli pelastunut. Hän istuutui penkille ja puserteli käsiään nyrkeiksi.
"Sitten Aulus on ryöstänyt hänet ja voi silloin Aulusta!"
"Aulus Plautius kävi täällä tänä aamuna. Hän ei saanut tavata minua, sillä minä olin lapsen luona, mutta hän oli kysellyt Epaphroditukselta ja muiltakin Caesarin palvelijoilta Lygiaa ja luvannut tulla takaisin minua tapaamaan."
"Hän tahtoo turvata itsensä epäluuloilta. Jollei hän olisi tietänyt, mitä Lygialle oli tapahtunut, niin hän olisi lähtenyt etsimään häntä minun talostani."
"Hän kirjoitti taululle muutamia sanoja minua varten. Niistä näet hänen tietävän, että Caesar sinun ja Petroniuksen kehoituksesta noudatti Lygian hänen talostaan. Hän edellytti siis, että tyttö oli lähetetty sinun luoksesi, ja kävi tänään varhain talollasi. Siellä hänelle kerrottiin, mitä oli tapahtunut."
Näin sanottuaan meni Acte cubiculumiin ja toi hetken perästä taulun, jonka Aulus oli jättänyt.
Vinitius luki ja vaikeni. Acte katseli hänen synkkiä kasvojaan ja virkkoi, ikäänkuin hänen ajatuksensa arvaten:
"Ei, Marcus, se mikä on tapahtunut, on tapahtunut Lygian omasta tahdosta."