Vinitius rupesi nyt purkamaan hänelle tunteitaan, ja niissä oli tuskaa enemmän kuin vihaa. Mielenliikutus teki hänen puheensa aivan katkonaiseksi. Hän kertoi Petroniukselle, mitä oli kuullut Actelta, mikä hirveä vaara Lygiaa uhkasi, ja selitti, että—jos lähetit hänet löytäisivät—hän tarkimmalla tavalla oli kätkettävä Poppaean vihalta. Sitten hän ankarasti rupesi soimaamaan Petroniusta hänen antamistaan neuvoista. Jollei hän olisi tullut väliin, olisi kaikki käynyt toisin. Lygia olisi yhä vielä Auluksen talossa, ja Vinitius saisi nähdä hänet joka päivä, ja silloin hän olisi Caesariakin onnellisempi. Jota syvemmälle hän syventyi kertomukseensa, sitä enemmän hänen mielenliikutuksensa kasvoi, ja vihdoin pusersi suru ja tuska kyyneleet hänen silmistään.
Petronius ei ikinä olisi aavistanut, että hänen nuori sukulaisensa tuolla tavalla saattaisi rakastaa ja ikävöidä. Nähdessään hänen epätoivoiset kyyneleensä, nousi hänen hämmästyksensä äärimmilleen, ja hengessä puhkesi hän sanoihin:
"Oi sinä Kypron mahtava herratar, sinä hallitset sekä jumalia että ihmisiä!"
KAHDESTOISTA LUKU.
Kun he saapuivat Petroniuksen talolle, ilmoitti atriumin palvelija, ettei ainoakaan kaupungin porteille lähetetyistä orjista vielä ollut tullut takaisin. »Atriensis» oli käskenyt viedä heille ruokaa ja uudestaan ilmoittaa, että heidän ruoskimisen uhalla tarkasti tuli pitää silmällä kaikkia, jotka jättivät kaupungin.
"Näetkö," huudahti Petronius, "he ovat epäilemättä kaupungissa, ja siinä tapauksessa me kyllä löydämme heidät. Pane sentään sinäkin väkesi vartioimaan portteja, varsinkin ne, jotka olivat noutamassa Lygiaa, koska he helposti tuntevat hänet."
"Käskin lähettää heidät maalle kuritushuoneisiin," vastasi Vinitius, "mutta saatanhan peruuttaa käskyni ja lähettää heidät porteille."
Hän kirjoitti muutamia sanoja pienelle vahataululle ja ojensi sen
Petroniukselle, joka paikalla lupasi toimittaa sen Vinitiuksen talolle.
Sitten he läksivät sisempään pilaripihaan, istuutuivat marmoripenkille ja rupesivat juttelemaan.
Kultatukkainen Eunike ja Iras työnsivät heidän jalkojensa alle pronssiset jakkarat ja nostivat penkin eteen pienen pöydän. Sitten he kaatoivat pikareihin viiniä ihanasta, hoikkakaulaisesta kannusta, joka oli tuotu Volaterraesta ja Caecinasta.