Jonkun ajan kuluttua kuulen Swiateckin äänen:
— Wladek?
— Mitä?
— Harjanne päättyy.
— Entä edempänä?
— Tyhjää… kaiketi syvä rotko.
— Ota kivi ja viskaa se, niin saamme kuulla, syvällekö putoaa.
Kuulen, kuinka Swiatecki haparoi pimeässä kaksin käsin rapautunutta kallion kylkeä ja sanoo senjälkeen:
— Minä viskaan… kuule nyt!
Me kuuntelemme kumpikin korvat hörössä…