"Asianlaidan näin ollessa, onko sitte eläminen laisinkaan vaivan arvoista?"
"Tiedämmekö me, mitä kuolemalla on varastossa meidän varallemme?"
"No, mitä eroitusta on nyt sinun ja skeptikkojen välillä?"
"Skeptikot tottuvat pimeyteen tai ainakin teeskentelevät olevansa siihen tottuneita, minä kärsin siitä."
"Ja etkö näe vapahdusta?"
Timon oli vaiti hetkisen, lausui sitte hitaasti, epäröiden: "Minä odotan vapahdusta."
"Mistäpäin?"
"Sitä en tiedä."
Hän nojasi päätänsä kasvoihinsa ja jatkoi — kenties ympärillä vallitsevan hiljaisuuden ja rauhan vaikuttamana — matalalla äänellä:
"Ihmeellistä! Toisinaan tuntuu minusta, että meidän ei pitäisi tuntea ollenkaan levottomuutta siinä tapauksessa, jos maailma ei sisältäisi enempää kuin sen, mitä me jo tunnemme, ja siinä tapauksessa, jos ei meistä tulisi enempää kuin me nyt olemme… Siis tuon minä juuri sairauden lähteestä parantumisen toivon… Usko Olympiaan ja filosofiaan on kuollut. Mutta kenties löytyy terveys jossakin uudessa totuudessa, jota minä en tunne…"