Vastoin kaikkea odotusta, tuotti tämä keskustelu Cinnalle todellista lievennystä. Kun hän sai kuulla, ettei hän yksin kärsinyt tästä sairaudesta, vaan koko maailma hänen kanssansa, tunsi hän samanlaista tunnetta kuin se ihminen, jonka seljästä nostetaan raskas kuorma ja jaetaan se tuhansille hartioille.
IV.
Päivä päivältä tuli Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys yhä sydämmellisemmäksi. Usein he kävivät toistensa luona, jakoivat leipänsä ja vaihtoivat ajatuksiansa.
Vaikka Cinna olikin paljo elämästä kokenut ja sitäpaitsi sairasti liikanautinnon aiheuttamaa väsymystä, oli hän kuitenkin siksi nuori, että maailmalla vielä varastossaan löytyi jotain hänelle tähän asti tuntematointa hurmausta.
Tämän hurmauksen löysi hän Timonin ainoassa lapsessa, Anteassa.
Se arvo, jota Antea Aleksandriassa nautti, ei ollut suinkaan vähempi sitä suosiota, jota hänen isälleen osotettiin; jalot roomalaiset, jotka seurustelivat Timonin talossa, häntä kunnioittivat, samoin kreikkalaisetkin ja Serapeumin filosofit sekä koko kansa.
Timon ei pitänyt häntä gyneceumiin [naisten huone. Muinaiskreikkalaisen talon sisin osa, jossa naiset asuivat. Suom.] suljettuna, kuten yleensä oli tapa naisten suhteen; päinvastoin koetti hän häntä tutustuttaa kaikkeen siihen, mitä itsekin tiesi.
Tuskin oli Antea lapsuuden ijän taaksensa jättänyt, kun isä oli antanut hänen lukea kreikkalaisia kirjoja, jopa latinan ja hebreankin kielisiä teoksia, sillä, ihmeteltävällä muistilla varustettuna, oli tuo nuori tyttö, joka oli kasvatettu kosmopoliittisessa Aleksandriassa, saanut tilaisuuden oppia kaikkia näitä erilaisia kieliä.
Hän vaihtoi ajatuksia isänsä kanssa, kuten toveri, otti osaa keskusteluihin Timonin huoneessa pidetyissä symposioissa [pidoissa], ja usein onnistui hänen yksinään, niinkuin Ariadnen muinoin, löytää oikea suunta noissa vaikeain kysymysten labyrinteissä sekä johtaa toiset perässään. Itse isänsä tapasi semmoisesta hämmästyä ja kunnioitti tytärtään suuresti.
Oli kun jotain lumouksellista, salaperäistä, melkein pyhää Antean ympärillä. Hänellä oli profeetallisia unia ja hän näki näkyjä, jotka olivat salatut toisten kuolevaisten epäpyhiltä silmäyksiltä.