Nuori roomalainen kuunteli hämmästyksellä tuon vanhuksen dialektista taitoa ja kaunopuheisuutta, kun hän pohti ihmisyyden ja maailmankaikkeuden korkeata merkitystä.
Mika erittäinkin Cinnaa ihmetytti oli se, että Timonin syvämietteisessä puheessa oli kaihomielisyyden leima.
Myöhemmin, kun heidän ystävyytensä oli tullut sydämmellisemmäksi, tunsi hän suurta halua kysyä vanhalta filosofilta syytä tuohon surumielisyyteen sekä sitte vuorostansa avata sielunsa hänelle.
Ei kauan viipynytkään, ennenkuin tilaisuus siihen ilmestyikin.
III.
Eräänä iltana, vilkkaan keskustelun jälestä sielun kulkuteistä ylimaailmallisissa tienoissa, olivat Timon ja Cinna jääneet kahden kesken terassille, josta oli laaja näköala merelle.
Nuori roomalainen tarttui vanhuksen käteen ja tunnusti hänelle elämänsä suurimman tuskan sekä kertoi, minkätähden hän oli etsinyt Serapeumin oppineita ja filosofeja.
"Timon", lopetti hän, "siitä oli minulle kumminkin se hyöty, että opin sinut tuntemaan, ja nyt tiedän, että ellet sinäkään voi elämäni arvoitusta ratkaista, niin ei kukaan muukaan kykene sitä tekemään."
Timon silmäsi pitkän aikaa vedenpintaa, joka levittäytyi heidän eteensä ja kuvasteli kalvossaan puolikuun sirppiä, sekä lausui vihdoin:
"Cinna, oletko nähnyt lintujen parvia, kun ne talvisin muuttavat tänne pohjolan pimeydestä? Tiedätkö, mitä ne etsivät Egyptin maasta?"