Sen huomatessaan jatkoivat ulaanit taas takaa-ajoaan, mutta heidän hevosensa olivat jo lopen väsyneitä eivätkä jaksaneet juosta enää pitemmälle. Tovia myöhemmin oli takaa-ajajia vain viisi jälellä, ja hetkisen kuluttua sortui taas yksi hevonen maahan, jaksamatta nousta jaloilleen.
— Nyt niitä on vain neljä, — sanoi Selim.
— Ammu yksi, niin jää vain kolme!
— Matka on liian pitkä; sitäpaitsi heiluu kori tavattomasti.
— Mutta tarpeetontahan on paeta pitemmälle
— Siinä sinä olet oikeassa. Hra Vaucourt, avatkaa venttiili, jotta pallo tyhjentyy; me tahdomme laskeutua.
— Hyvät herrat! — huudahti ranskalainen epätoivoissaan. — Te olette kadottaneet järkenne! Mitä — neljä paholaista vielä kintereillämme, ja mekö antautuisimme heille vapaaehtoisesti? Emme koskaan!
— Hra Vaucourt, avatkaa venttiili ja heittäkää ankkuri, — uudisti
Selim uhkaavasti.
— En koskaan!
Silloin kääntyi Mirza minuun ja virkkoi rauhallisesti: