— Sitä ei huolisi pirukaan, — vastasin minä kärsimättömästi.
Hiljaisuutta ei kestänyt kauempaa kuin viisi minuuttia; silloin kuulin hiljaista rapinaa pensaikosta, aivan kuin joku olisi tallannut kuivia oksia.
Se saattoi olla Selim, mutta myöskin joku toinen. Hra Vaucourt ja minä asetuimme väijyksiin puun taakse.
Hetkisen kuluttua ilmestyi tumma olento pensaikosta. Onnettomuudeksi siirtyi kuu juuri silloin pilveen, ja tuli niin pimeä, että me töin tuskin saatoimme eroittaa haamun.
Etukumarassa lähestyi se verkalleen ja varovasti, pysähtyen tuon tuostakin kuuntelemaan. Huomasin sen kädessä pyssyn.
Viiden askeleen päähän meistä pysähtyi olento. Teroitin katseeni mahdollisimman tarkaksi — se ei ollut Mirza.
Pimeys esti minua eroittamasta, oliko tuntematon preussilainen tai sotilas ensinkään. Tosin näin, ettei hänellä ollut kypärää päässä, mutta eiväthän baijerilaiset ja saksilaiset käyttäneet kypärää, ja preussilaisillakin saattoi olla lakkeja.
Kuka tuo viiden askeleen päässä oleva mies olikaan, tarvitsin häntä joka tapauksessa ja päätin ottaa hänet kiinni.
— Tsss! — kuiskasi hän.
— Tsss! — vastasin minä puun takaa.