— Niitä myöskin. He tappavat toisiaan, ja Isä Jumala katselee vain, eikä sano sanaakaan.
— Kuuleppas! Vie meidät ranskalaisten luo sellaista tietä, jolla emme kohtaa preussilaisia.
— Sellaisia teitä tunnen paljonkin.
— Jos kohtaamme enemmän kuin kolme preussilaista, ammun kuulan otsaasi. Jotta et pääse pakenemaan, sidon sinut nuoraan ja saat juosta perässä.
— Nykyään on koira suuremman arvoinen kuin ihminen, — mutisi Mathieu vastaukseksi.
Me nousimme satulaan ja läksimme matkaan. Mathieu kuletti meitä sellaisia teitä myöten, jotka hän yksin tunsi.
— Tämä tie, — sanoi hän, osoittaen metsätietä, jota olimme juuri tulleet, — vie Poutvertiin, missä matami Troliella on ravintola. Sanotaan, että eukolla pitäisi olla rahoja. Tuolla lepää preussilainen, joka äsken ampui nuoren Vauhartin. Minä tunnen kuin viisi sormeani ja vien teidät oikeaan paikkaan. Nyt on sellaiset ajat, että kuolema asuu tiellä, rauha metsässä, saksalainen kirkossa ja keisari vankilassa.
— Muuten olen minä tyhmä mies, enkä tiedä yhtään mitään, — lisäsi hän hetkisen kuluttua.
— Ja kenelle sinä myyt saaliisi? kysyi Selim.
— Milloin preussilaisille, milloin ranskalaisille, mutta jos he ryöstävät sen minulta, niin saavat sen ilmaiseksi. Sota ottaa, hyvä, ja maksaa selkäsaunalla.