— Kerro enemmän, aika on täpärällä, — sanoin minä.
— On helppo arvata, — lisäsi hän, — mitä sitten tapahtui. Lydia ajoi minut ovesta ulos, ja siitä lähtien aloin rakastaa häntä toden teolla. Olisin kostanut verisesti La Rochenoirelle, mutta en ollut selvillä hänen syyllisyydestään. Sitäpaitsi komennettiin hänet heti jälkeenpäin Marseilleen, sillä hän oli siihen aikaan meriministeri. Ennen lähtöään kosi hän Lydiaa, joka epätoivoissaan antoi myöntymyksensä. Minä aloin viettää hurjaa elämää ja tuhlasin koko joukon rahoja. Olin Jockey-klubin sielu; siellä pidettiin minua sankarina, itse pidin itseäni halpamaisena raukkana. Kärsin kauheasti. Sitäpaitsi kasvoi rakkauteni Lydiaan, ja se teki minut vielä onnettomammaksi.
— Kuinka sait tietää La Rochenoiren osallisuuden tuohon juttuun?
— Tapasin rouva Marillacin sittemmin siinä kurjassa ympäristössä, missä aikaani kulutin. Hän oli vajonnut syvälle, mutta minä koetin kohottaa häntä, vaikka tosin liian myöhään: hän oli saanut keuhkotaudin. Hän kuoli pian sen jälkeen, mutta tunnusti ennen kuolemaansa minulle kaikki. Vannoin silloin kostavani La Rochenoirelle. Ja kautta taivaan! olisin tehnyt sen heti, ellei sota olisi juuri silloin tullut väliin.
— Luulin, — jatkoi hän, — että La Rochenoire sortuu sen jalkoihin, ja rukoilin sentähden ristin Jumalaa ja typerää Muhamedia pelastamaan hänet minulle. Eikä aikaakaan, kun hänen nimensä sukelsikin esille tapausten pyörteistä, sen kamalan kehän ympäröimänä, joka oli tehnyt hänet niin kuuluisaksi sissiksi. Silloin ajattelin: nyt on hetki tullut!
— Mikä on tarkoituksesi?
Mirza aukaisi vapisevin käsin lakkinsa vuorin ja otti esille paperin, jonka ojensi minulle, sanoen:
— Lue!
Aloin lukea tulipalon loimussa, ja minusta tuntui kuin en olisi ollut valveillani, — kuin olisi kaikki, mitä tapahtui, ollut vain kummallista unta, joka haihtui herättyäni.
Paperi, jota pidin kädessäni, oli kaikessa vaatimattomuudessaan Mirzan nimitys La Rochenoiren joukon päälliköksi, sekä määräys asettaa samainen La Rochenoire sotaoikeuden tuomittavaksi.