Ojensin paperin äänettömänä takaisin.
Mirza nousi seisaalle ja tuli luokseni. Hänen kasvoillaan kuvastui oikea itämainen julmuus.
— Vannon tämän yön, palon, noitten kaatuneitten kautta, että minä ilman epäilyksiä ammutan hänet!
Sitten avasi hän nopeasti ikkunan. Hän tarvitsi selvästi raitista ilmaa.
Mutta minä en käsittänyt, mitä nimitys merkitsi.
— Selitä minulle asia! — sanoin.
Selim käveli hetkisen edes takaisin.
— Sinä ihmettelet nimitystä ja käskyä asettaa sotaoikeuden eteen mies, joka ei tee muuta kuin tappelee saksalaisten kanssa, — vastasi hän vihdoin. — Mutta kaikella on syynsä. Tuo mies luulee nyt olevansa kaikki kaikessa, ollessaan joukon johtaja. Hän on ylimys. Hänen miehensä huutavat "vive le roi!" [Eläköön kuningas!] sotakentällä. Hän ei palvele tasavaltaa, vaan Henrik V:ttä. Sitäpaitsi kohtelee herra markiisi ihmisiä liian ylimielisesti, hän ammutti Branche Verten kylän määrin, hirtätti Agneauxissa kaksi talonpoikaa, poltatti Maricin kylän sentähden, että se kieltäytyi antamasta hänelle muonavaroja. Kun Chauzy lähetti hänelle ohjeita, ruoskitutti hän sanansaattajia ja lähetti Chauzylle röyhkeitä vastauksia. Yksin sekin riittää tuottamaan hänelle kuolemantuomion. Hän tahtoo olla oma herransa ja käydä sotaa omin päin, mutta sepä ei luonnistu. Diktaattorilla oli tosiaankin kylliksi syitä. Hän selitti La Rochenoiren menettäneen päällikkyyden, kukaan ei tahtonut ryhtyä siihen, kunnes minä sain tiedon asiasta.
Ilmoitin heti olevani valmis ryhtymään toimeen, ja koska diktaattori tunsi minut Jockeyklubin ajoilta, tulin suuremmitta vaikeuksitta nimitetyksi. Mutta minulle huomautettiin, että La Rochenoire, jolla ei ole paljoa kadotettavaa ja jolla on sotilaansa takanaan, varmasti ampuu sen, joka saapuu hänen leiriinsä nimitys taskussaan.
— Mitä? Eikö hallitus kykene vapauttamaan itseään hänestä?