Toissilmäinen diktaattori tahtoi kuitenkin nähdä meidät ja lähetti johtajallemme La Rochenoirelle käskyn saapua eräälle määrätylle paikalle. Mutta La Rochenoire ei totellut määräystä, ja sen sijaan että olisi saapunut kohtauspaikalle, asettui hän väijymään vihollista.
— Jos hän tahtoo nähdä meidät, — virkkoi La Rochenoire, — niin tulkoon luoksemme ilmapallolla, sehän on hänen erikoisalansa.
Joukkomme olisi muuten paraatissa tehnyt jokseenkin nolon vaikutuksen: sotilaat olivat laihtuneet ja käyneet ruudin savusta aivan mustiksi, ja heidän vaatteensa riippuivat riekaleina; toisilla oli pää verisessä kääreessä, ja sukimattomina ja pesemättöminä olivat he enemmän petojen kuin ihmisten näköisiä.
Olin aivan sattumalta joutunut tähän joukkoon: Selim oli houkutellut minut siihen. Kun sota jo riehui täydessä vauhdissaan ja me molemmat valmistausimme lähtemään Parisista, tahdoin minä liittyä vakinaiseen armeijaan, mutta Selim sanoi:
— Liittykäämme La Rochenoireen!
— Mikä hän on miehiään?
— Hän on muodostanut vapaajoukon.
— Tunnetko sinä hänet?
— Tunnen.
Miten ja milloin hän oli tullut tuntemaan tuon miehen, sitä ei hän koskaan tahtonut minulle ilmaista, ja olenkin vain arvaamalla päässyt sen perille. Tiesin, että Selim, jolla oli paljon rahaa, enemmän kuin hän tarvitsi, oli ennen sodan syttymistä viettänyt jokseenkin vapaata elämää Parisissa; tiesin hänen joutuneen kaksintaisteluun erään ranskalaisen ylimyksen kanssa ja kolme kertaa lyöneen tämän kädestä miekan, mutta yksityisseikoista en ole saanut selvää. Siihen aikaan elimme me, Selim ja minä, jokseenkin erillämme. Ensinnäkin oli hän rikas, ja toiseksi oli Hanian muisto meidän välillämme. Tosin oli Selim käyttäytynyt häntä kohtaan kuin kunnon mies konsanaan, mutta minä en voinut vapautua ajatuksesta, että jos häntä ei olisi ollut, ei rakasta Haniaani olisi kohdannut sellainen onnettomuus, eikä hän olisi mennyt luostariin, ja minä itse olisin ollut onnellisempi: en olisi tuntenut sitä sielun tyhjyyttä, joka nyt kahdeksan vuoden ajan oli minua vaivannut, ja sen sijaan, että harhailin vieraissa maissa, olisin ehkä kaikessa rauhassa palvellut isieni maata.