— Te ette nuku?
— Kuinka niin?
— Preussilaiset ovat matkalla kylään.
— Sammuta lyhty ja mene! — vastasin minä kuiskaten.
Herätin Marxin ja menin sitten eteisen ovelle ja vihelsin.
Mirza tuli heti.
— Halloo! Halloo! — huusi hän.
— Saksalaiset ovat La Maressa.
Hiivimme humalatarhaan, joka ulottui metsään saakka. Meidän ei muuten tarvinnut edetä kovin pitkälle, sillä preussilaiset eivät tienneet meidän oleksivan kaupungissa. Heittäydyimme rauhassa humalaköynnösten sekaan ja aloimme kuunnella. Taistelu oli jo päättynyt ja kajastus hävinnyt taivaalta. Aluksi oli kaikki hiljaista La Maressa, mutta vähitellen aloimme eroittaa ensin hiljaisempaa, sitten kovempaa melua. Jonkun ajan kuluttua kuulimme kavioitten kopsetta ja hevosten hirnuntaa, torvien toitotusta ja rumpujen pärinää. Lopuksi alkoi kuulua myöskin laulua: ratsuväki luikkasi "Die Wacht am Rhein", ja äänet kajahtelivat kirkkaina hiljaisuudessa. Niissä tuntui lannistumatonta voimaa ja voitonvarmaa ylimielisyyttä; saattoi arvata, että cimbriläiset tomun ja veren peittämät joukot tällä laululla juhlivat uutta voittoaan.
Sarastuksen ensi säteet mahtoivat loistaa sädekehänä heidän lippunsa ympärillä.