— Sen kyllä tiedän, mutta minä olen rauhallinen. Kuulehan vielä. La Rochenoire tietää, että ennen Henrikkiä täytyy tuon toissilmäisen diktaattorin mahtikauden tulla, ja hän tietää myöskin, että se aika saattaa käydä hänelle vaaralliseksi, sitä suuremmalla syyllä, kun Gambetta ja hän, jotka tuntevat toisensa jo klubiajoilta, eivät koskaan ole pitäneet toisistaan. Hänen täytyy niin ollen hankkia itselleen jonkinlaista turvaa siksi ajaksi, ja sen hän luulee saavansa minusta.
Mirza alkoi nauraa.
— Minä pelaan vaarallista peliä, mutta minä suoriudun voittajana, sillä olen nähnyt hänen korttinsa, kun hänellä sitävastoin ei ole aavistustakaan minun korteistani.
— Ja tiedätkö miksi sellaista peliä sanotaan?
Mirza joutui raivoihinsa.
— Vehkeilyksi! — huudahti hän, — petokseksi! Sellaista oli hänen pelinsä. Marillacin kuolema, hänen vaimonsa lankeemus ja kuolema, Lydian kyyneleet — siinä on pelin hedelmät. Ja minäkö epäröisin ja valitsisin kostoni keinoja? Mitä minä sitten teen? Kuinka menettelen? Jos sinä tiedät toisia keinoja, niin sano. Ammunko hänelle luodin otsaan, niin ettei hän tiedä, miksi ja kuka hänet ampui? Ensimäinen uljas preussilainen voi tehdä sen minun asemestani. Ja sitten! Huono maine tarttuu nimeen niin ettei siitä milloinkaan voi vapautua. Sellaisesta kostosta en totisesti huoli. Sitäpaitsi, ethän sinä sotkeudu asiaan; älä siis saarnaa siveyttä! Jos sinä olisit minun asemassani, luovuttaisit sinä kai Lydian hänelle ilman muuta ja siunaisit vielä päällepäätteeksi, lopuksi kurkistaen kuvastimesta, soveltuuko marttyyrikruunu sinulle hyvin. Mutta minä olen toisenlaista ainesta, minä! Päämäärään johtavat keinot pidän hyvinä. Sitäpaitsi olen saanut ne määräyksinä, ja minun täytyy ne täyttää. Olen sotilas.
— Tee kuten haluat, mutta varo itseäsi! Oleskelemisesi näin lähellä La
Marea voi herättää hänessä epäilyksiä, ellei hän ole aivan sokea.
Selim oli vielä kiihdyksissä, mutta rauhoittui kuitenkin vähitellen ja sanoi:
— Ei! Kaikki seikat yhdistyvät viemään tuon lurjuksen turmioon. Lopetettuani suhteeni Lydian kanssa aloin elää entistä hurjemmin. Sinä tunnet kovaonnisen luontoni. Minä rakastuin sittemmin tai olin rakastuvinani ainakin kymmeneen kertaan. Tarvitsin uusia vaikutelmia. La Rochenoire, joka tietää sen, ei silmänräpäystäkään epäile, että minä enää muistelisin Lydiaa.
Sitten lisäsi hän nopeasti ja ikäänkuin tahtomattaan: