— Ihmettelen itse itseäni.
Minä purskahdin nauramaan.
— Mutta älä loukkaa Lydiaa ja minua epäilyksilläsi! — huudahti hän jälleen intohimoisesti. — Rakastan häntä kunniallisen miehen tavoin.
— Aijotko mennä hänen kanssaan naimisiin?
— Aijon, luonnollisesti.
— Ja sitten palaatte te kai takaisin Puolaan? Vanha isoisäsi, joka istuu takkavalkean ääressä sudentaljalla, odottaa sinua joka päivä.
Mirza ei vastannut mitään, mutta hänen kasvoillaan kuvastui syvä liikutus. Varmaankin ikävöi hän sitä rauhallista elämää, joka hänen lapsuutensa kodissa vallitsi. Tunsin Mirza Demidowiczin suvun yhtä hyvin kuin omani. Kaikki olivat he nuoruutensa päivinä hurjastelleet, mutta kun se aika oli mennyt ohi, olivat he palanneet takaisin lapsuutensa kotiin. Sellainen oli ollut hänen isoisänsä, sellainen hänen isänsä, ja sellainen oli hän varmasti itsekin. Kehoitin häntä pysymään sanassaan Lydian suhteen: menemään naimisiin hänen kanssaan ja viemään hänet kotiinsa. Keskustelu päättyi luutnantti Touvenir'in tuloon.
— Määräys päälliköltä.
Mirza katsoi hänelle ojennettuun paperiin ja virkkoi sitten:
— Hyvä.