Tuntia myöhemmin olimme matkalla La Rochenoiren luo.
V.
Yöllä yhdistyivät joukkomme taas; edellä puolenpäivän taistelimme vielä kerran tai oikeammin yllätimme erään sairassaattueen ja tuhosimme sen täydellisesti. Sitten alkoi kova elämä melkein yli-inhimillisine vaivoineen, uskomattomine marsseineen, puutteineen, unettomine öineen, alituisine vainoineen, ansoineen ja molemminpuolisine väsymättömine hävityssotineen. Preussilaisten kärsivällisyys oli uskomaton! He eivät tietenkään voineet, lyötyään ensin suuria armeijoja, sietää pienen, viissatamiehisen joukon uhmaa. Liikkuvien preussilaisten kolonnain johtajat pitivät kunnia-asianaan tuhota perinpohjin nuo kirotut ranskalaiset sissit, joita he eivät pitäneet edes sotilaina. Milloinkaan ei oltu kuultu sotilaitten suusta niin tosia sanoja kuin nämä: "me riipuimme preussilaisten kimpussa kuin takkiaiset!" Joka päivä ympäröi meitä rautainen rengas, mutta aina vaan turhaan. Sotilaamme hurjistuivat yhä entisestään alituisissa tappeluissa, ja ankarasta kurista huolimatta yltyivät he usein mitä raaimpiin väkivaltaisuuksiin ei ainoastaan vankeja, vaan myöskin ranskalaista maalaisväestöä vastaan.
Liikkuvien preussilaisten kolonnain johtajat luulivat usein ajavansa meitä takaa, vaikka oikeastaan me, tosin näennäisesti paeten, vainosimmekin joka hetki heitä. Pieninkin varomattomuus heidän puoleltaan tuotti heille uuden tappion. Mutta eipä La Rochenoiren erinomainen sotanero ollutkaan vielä koskaan esiintynyt sellaisessa loistossa kuin noina vaikeina aikoina. Hänen rohkeutensa oli vallan uskomaton, mutta kylläpä onni häntä suosikin. Toisinaan antoi hän tahallaan piirittää itsensä ja heittäytyi sitten vastustamattomalla raivolla vihollisen kimppuun. Sattui kerran, että kahdeksantuhannen miehen suuruinen divisioona kiiruhti eteenpäin pikamarssissa, luullen ajavansa meitä takaa, mutta mepä ajoimmekin heitä takaa aivan kintereillä, yllätimme heidät eräänä yönä ja tuhosimme kolmannen osan koko joukosta. Kerran sovitti La Rochenoire siten, että kaksi preussilaista joukkoa ampui tunnin ajan toisiaan, luullen pippuroitsevansa meitä. Hänen kylmäverisyytensä oli yhtä suuri kuin sotilaallinen taitavuutensakin. Näin usein yöllisten taistelujen aikana tuon pienen miehen seisovan aseettomana pahimmassa kuulasateessa, sikaari hampaissa, välinpitämättömästi seuraamassa taistelun menoa.
Hän ei säästänyt ihmisiä, ei säälinyt sotilaita; hän oli usein uskomattoman julma maalaisväestölle, mutta ei hän säästänyt itseäänkään. Hänen ollessaan joka päivä silmieni edessä aloin muodostaa itselleni kuvan hänen luonteestaan. Hän oli saanut kasvatuksensa jesuiitoilta, ja hänellä oli ollut aikomus itsekin mennä hengelliseen säätyyn. Tämä kasvatus antoi hänen koko olemukselleen kuten himoilleenkin omat rauhalliset, kylmät muotonsa, joista kuitenkin himot voimakkaampina puhkeilivat. Parisissa ollessaan oli hän ensin kadottanut uskonsa ja sitten oppinut karttamaan ihmisiä; hän oli köyhä, ja halveksumiseen liittyi sittemmin myöskin viha. Näin tuli hänestä ylimys ei niin paljon ajatuksiltaan kuin seurustelutavoiltaan. Hänen markiisinarvonsa joka tuntui melkein ivalta hänen köyhyydessään, helpoitti hänen pääsyään ylhäisiin piireihin. Hän ei toivonut mitään korkeampaa kuin saada nähdä Henrik V Ranskan kuninkaana, sillä hän tiesi, että tämän hallitessa voisivat miehet sellaiset kuin hän kohota korkealle ja saada tilaisuutta polkea toisia jalkoihinsa, mikä olisi ollut hänen suurin ilonsa. Kaikesta huolimatta oli hän epäilijä sekä uskonnon asioissa että myöskin mielipiteissään ylimalkaan. Ei kylliksi, että hän ei rakastanut Ranskaa, — hän vielä halveksikin sitä. Hän soti taistellakseen. Pariisin pilaantuneessa ilmapiirissä oli hän kadottanut kyvyn eroittaa hyvän pahasta. Hänestä ne olivat samaa. Tämä paatumus ja hänen kiihkeät, synnynnäiset intohimonsa tekivät hänestä mitä vaarallisimman ihmisen, etenkin kun hänet oli luotu toiminnan mieheksi.
Sellaisen ihmisen kanssa oli Mirza antautunut taisteluun elämästä ja kuolemasta. Aluksi olin aivan varma siitä, että hän joutuu alakynteen tässä voimien mittelyssä, mutta ennen pitkää tulin huomaamaan, että Mirzakin oli vaarallinen vastustaja. Näennäisesti vallitsi heidän välillään kuitenkin mitä parhain sopu. He olivat tähän saakka menestyksellä taistelleet preussilaisia vastaan, ja myöntää täytyy, että tähän onnistumiseen ei suinkaan vaikuttanut vähäisessä määrässä Mirza, joka kaikin puolin osottautui Simonia etevämmäksi.
Lopuksi, oltuamme täten kuukauden päivät sokkosilla vihollistemme kanssa, kävi asemamme epätoivoiseksi. Liikkuvat kolonnat saarsivat meitä joka puolelta; pakoon hiipiminen viisisatamiehisen joukon kanssa kävi lopulta mahdottomaksi, samoin ruokavarojen hankkiminen; sotaneuvottelussa päätimme sentähden jakautua kahtia. Toisen osaston päälliköksi tuli Mirza, toisen La Rochenoire. Molemmat toivoivat täten voivansa hiipiä pois Haute-Saônen maakunnasta ja helpommin saavansa muonavaroja. Päätimme kuitenkin olla etenemättä kauemmaksi kuin yhden päivämarssin päähän toisistamme siltä varalta, että apua tarvittaisiin.
Siitä lähtien alkoi Mirza toimia itsenäisesti. Tunnustan olleeni utelias näkemään, kuinka hän suoriutuisi, sillä asema oli jokseenkin vaarallinen. Mutta minä luotin häneen, ja kaikki kävikin yli odotusteni. Heti ensimäisenä päivänä eron jälkeen taisteli hän voitokkaasti ulaanien kanssa; siinä taistelussa hän oli vähällä menettää henkensä. Sitten viekasteli hän vihollisten käsistä niin liukkaasti, että minä aloin pitää häntä itse La Rochenoireakin taitavampana. Toisinaan luulin, että hän oli nouseva tähti ja aivan ensiluokkainen, ja minä olen varma, että hän itsekin oli vakuutettu siitä. Sotilaat alkoivat pian jumaloida häntä ja seurasivat häntä sokeasti tuleen. Kuitenkin oli Mirza melkein yhtä ankara kuin La Rochenoire, mutta paljon varovaisempi. Kun joku sotilaista oli tehnyt kepposen ja Selim katsahti häneen kalveten, tiesi sotilas, että leikki ei ollut lähellä. Häntä kutsuttiin neidiksi harvinaisen kauneutensa tähden. Kerran kuulin erään sotilaan nuotion ääressä sanovan toverilleen:
— Kun neiti käy kalpeaksi, on viimeinen hetki käsissä.
— Entä sitten? — vastasi toinen. — Neiti voi olla sekä äiti että piru, mutta La Rochenoire on pelkkä piru.