Ennen levolle paneutumistani menin tarkastamaan vahteja. Yö oli pimeä ja kylmä. Metsän laidassa ulvoi susi, ja sen ulinassa oli jotain valittavaa. Kylässä huusi joku talonpoika tytärtään tai vaimoaan:
— Rosina! Rosina!
Palasin takaisin puutarhan kautta. Lydian huoneen ikkunat olivat valaistut. Nähtävästi istui Selim vielä siellä.
Luulin tapaavani hänet unelmiinsa vaipuneena mutta hän olikin syventynyt tutkimaan karttaa.
— Saksalaiset ovat päivämarssin päässä täältä, — virkkoi hän minulle.
— Heidän voimansa on melkoinen, mutta ylihuomenna teemme hyökkäyksen.
— Kukapa tietää, vaikka jo huomenna joutuisivat tekemisiin La
Rochenoiren kanssa, — vastasin minä.
Hän kohautti olkapäitään.
— Sitä parempi. On jo aika tehdä loppuselvitys hänen kanssaan, vaikka hän onkin heikko vastustaja.
— Sinä olet liian varma itsestäsi.
— Tulevaisuus sen osoittaa.