Ja lausuessaan sanan tulevaisuus katsahti hän karttaan ja laski sen päälle kätensä.

Koko seuraavan aamupäivän jakeli hän käskyjä. Hän odotti taistelua. Mutta "kismetin" tahto oli, että hänen tuli sitä ennen taistella se kamppailu, josta minä olin hänelle ennustanut.

Kello oli kolme, ja me istuimme paraikaa päivällispöydässä, kun ovi äkkiä avautui ja sisään astui La Rochenoire.

Kolmessakymmenessäkuudessa tunnissa oli hän suorittanut matkan, joka muutoin vaati kolme päivää. Hän oli pölyinen ja väsynyt, kasvot olivat levolliset ja katse jäykkä kuten ainakin, eikä liikutuksen värettäkään voinut huomata hänen kasvoillaan; hän oli nyt enemmän papin näköinen kuin koskaan ennen.

Hänen astuessaan sisään ponnahtivat hänen entiset upseerinsa seisomaan.

Mirza katsoi häneen merkillisesti, hänen silmänsä säihkyivät, mutta hän pysyi tyynenä. Nähtävästi oli hän valmistautunut tähän, sillä hän viittasi ajutantilleen, joka heti poistui.

La Rochenoire astui pari askelta lähemmäksi. Hänen uhkaava katseensa oli lakkaamatta tähdättynä Mirzaan.

— Lähetin teille eilen määräyksenä, — virkkoi hän matalalla äänellä.

— Minusta oli tarpeetonta totella sitä.

Toinen puoli La Rochenoiren kasvoista alkoi vavahdella, kuten aina taisteluissakin.