— Minä vangitsen teidät, — sanoi hän levollisesti.
Mirza kohautti olkapäitään ja kääntyi sanoen:
— Michaelis, ota kiinni tuo hullu!
Samassa astui huoneeseen ajutantti neljän sotamiehen kera. Sotamiehet marssivat säntillisin askelein La Rochenoiren luo ja asettuivat vaieten seisomaan hänen kummallekin puolelleen.
— Tasavallan nimessä vangitsen minä teidät, — sanoi ajutantti.
Oli aivan kuin La Rochenoire olisi lyyhistynyt kokoon, ja hänen kasvonsa kävivät synkiksi. Silmänräpäyksessä selvisi hänelle kaikki — Mirzan kosto ja käyttämät keinot. Hän tiesi joutuneensa ansaan ja kadottaneensa kaikki pelastuksen mahdollisuudet.
Mutta hän ei ollut niitä, jotka tuhlaavat sanojaan turhaan. Lukemattomien taistelujen voittaja, pelätty sissi oli nyt täydellisesti häviöllä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt teeskenneltyä ylpeyttä, eikä halveksumista; hän ei katsonut musertavasti Mirzaan, vaan pysyi liikkumattomana, tietäen varsin hyvin, että vastustus oli turhaa ja hänen arvoaan alentavaa.
Mirzan kasvoilla ilmeni sitävastoin voittajan ylimielisyys. Hän ei suvainnut edes katsahtaakaan La Rochenoireen. Hänen mielestään ei tämä enää ollut kilpailija, hänen vertaisensa vastustaja, vaan tavallinen syytetty — un pauvre diable, jolle ei maksanut vaivaa tuhlata enempää ajatuksia kuin sotalain pykälät määräsivät.
Tuossa kaikessa, tuossa äkillisessä osien vaihdossa, La Rochenoiren laisen ylpeän miehen nöyrtymisessä oli jotakin niin järkyttävää, että kaikki se, mitä tämän jälkeen seurasi, tuntui mitättömältä siihen verrattuna.
— Viekää hänet ulos! — komensi Mirza.