— Kyllä ne löytävät. Paitsi jos sinä piiloitat minut tynnyrien sekaan basaarissa. Sinä olet sukulaiseni!
— En piiloittaisi omaa veljeänikään. Jos pelkäät kuolemaa, niin juo itsesi juovuksiin: humalassa et tunne mitään.
— Ehkei kirjeessä ole mitään.
— Mutta jos…
— Voi surkeutta! voi surkeutta! sanoi Tatarczuk. — Minä en pelkää mitään. Minä olen hyvä kasakka ja ljahien vihollinen. Mutta vaikkei kirjeessä olisikaan mitään, niin piru ties, mitä se ljahi sanoo neuvoston edessä. Hän voi minut tuhota.
— Se on kiukkuinen ljahi; ei hän sano mitään.
— Olitko tänään hänen luonansa?
— Olin. Voitelin hänen haavojansa tökötillä ja kaasin viinaa ja tuhkaa hänen kurkkuunsa. Kyllä hän paranee. Se on kiukkuinen ljahi. Kerrotaan että hän Chortycassa teurasti tatareja, ennenkuin saivat hänet vangiksi, niinkuin sikoja. Ole sinä levollinen ljahin puolesta.
Synkän kumea ääni katkaisi heidän keskustelunsa, asepihalla lyötiin rumpua. Kuullessaan tämän äänen säpsähti Tatarczuk ja hypähti pystyyn. Tavaton levottomuus kuvastui hänen kasvoillaan ja liikkeissään.
— Nyt soitetaan neuvotteluun, sanoi hän, hätäisesti hengittäen. — Varjele laupias Jumala! Filip, älä sano, mistä ja kenen kanssa olet puhunut. Varjele, laupias Jumala!