— Mennään rannalle, vastasi Krzeczowski käskevällä äänellä.
Barabasz kohotti unisia silmälautojaan. Kummallinen loiste välähti hänen silmissään.
— Mitä? sanoi hän.
— Mennään rannalle. Antaudumme!
Veriaalto läikähti Barabaszin kalpeille, kellastuneille kasvoille. Hän nousi rummun päältä, jolla hän oli istunut, ojentautui suoraksi ja yhtäkkiä tuo kumarainen, sammaltunut vanhus oli muuttunut voimakkaaksi jättiläiseksi.
— Petosta! huusi hän.
— Petosta! toisti Flick, tarttuen miekkansa kahvaan. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt vetää sen esiin, oli herra Krzeczowskin sapeli välähtänyt ja yhdellä ainoalla iskulla kaatanut hänet lotjan kannelle.
Sitte hän hyppäsi lotjasta veneeseen, jossa istui neljä zaporogilaista, airot käsissä, ja huusi:
— Lotjien välitse!
Vene kiiti nuolena ja herra Krzeczowski, seisoen sen keskellä, lakki verisen sapelinsa päässä, silmät säihkyen, huusi mahtavalla äänellä: