He saapuivat nyt Zacwilichowskin asunnolle. Vanha komisarjus oli vähitellen voittanut takaisin mielensä tasapainon ja kun he sitte istuivat simapikariensa ääressä, puuttui hän puhumaan.
— Kaikki tämä on leikintekoa, jos, kuten väitetään, tulee sota vain muhamettilaisia vastaan, sillä vaikkei Puola tahdokaan sotaa ja vaikka valtiopäivät ovatkin tehneet paljon kiusaa kuninkaalle, niin kuningas yhtäkaikki voi ajaa tahtonsa perille. Koko tämä tuli voi kääntyä Turkkia vastaan, mutta joka tapauksessa on meillä vielä aikaa. Aion itse lähteä herra Krakowskin luo esittämään asiaa ja pyytämään, että hän, ollen meitä likinnä, johtaisi joukkonsa tännepäin. En tiedä onnistuuko toimeni, sillä tämä urhoollinen ja kokenut päällikkö on tavattoman ykspäinen ja ylpeä sotajoukostaan. Jos te, herra eversti, nyt pitäisitte kurissa kasakat ja te, herra luutnantti, Lubnieen päästyänne, varoittaisitte ruhtinasta pitämään silmällä Sicziä. Sanon vieläkin: meillä on kyllä jonkun verran aikaa, vaikka heillä olisikin vehkeet tekeillä. Siczissä ei tällä hetkellä ole paljonkaan väkeä: kasakat ovat hajonneet kalastamaan ja metsästämään pitkin Ukrainaa. Ennenkuin he taasen ovat koolla, on paljon vettä ehtinyt virrata alas Dnieperiä. Ruhtinaan nimi on kauheassa huudossa ja jos he vielä tietävät, että hänen silmänsä tähtäävät Czertomelikiin päin, niin ehkäpä he pysyvät alallaan.
— Kyllä minä valmistun kahden päivän kuluttua lähtemään Czehrynistä, sanoi luutnantti.
— Hyvä on. Kaksi tai kolme päivää sinne tai tänne ei merkitse mitään. Lähettäkää te, Czerkasin herra, pikaratsastajia viemään sanaa kruunun lipunkantajalle ja ruhtinas Dominikille. Mutta tehän nukutte herra Barabasz, vai kuinka?
Barabasz oli todella pannut kädet ristiin vatsalleen ja veti syviä henkäyksiä. Hetken perästä hän rupesi kuorsaamaan. Kun ei vanha eversti syönyt tai juonut — mikä oli hänen suurin nautintonsa —, niin hän nukkui.
— Kas vaan, sanoi Zacwilichowski hiljaa luutnantille, — ja tuon ukon tulisi varsovalaisten mielestä pitää kasakat kurissa. Varjelkoon heitä! He olivat valmiit luottamaan itse Chmielnickiinkin. Kanslerihan on tehnyt hänen kanssaan jonkun sopimuksen ja hän tulee varmaan katkerasti pettämään tämän luottamuksen.
Luutnantti huoahti myötätunnon merkiksi. Barabasz kuorsasi entistä äänekkäämmin ja mutisi unissaan:
— Jeesus siunatkoon! Jeesus siunatkoon!
— Koska te aiotte lähteä Czehrynistä? kysyi komisarjus.
— Minun täytyy kai pari päivää odottaa Czaplinskin tähden, jos hän tahtoisi ryhtyä joihinkin toimenpiteihin tuon haman johdosta, mikä häntä kohtasi.