— Jumalan kiitos, sanoi Migurski, — ruhtinatar saattaa olla
Lubniessa, sillä se ei merkitse mitään että he ratsastivat
Czerkasyynkin päin. Kun eivät löytäneet häntä sieltä, niin yrittivät
täältäkin.
Herra Skrzetuski lankesi polvilleen ja vaipui hartaaseen rukoukseen.
— No, no, mutisi vanha horonzi, — enpäs minä olisi luullut Zaglobassa olevan sitä sisua, että hän uskaltaisi tappelemaan sellaisen reippaan miehen kanssa kuin Bohun, vaikka kyllä muistankin, että Zagloba oli herra Skrzetuskille hyvin suosiollinen, kun oli tältä saanut vanhaa Lubnien simaa, jota me yhdessä joimme Czehrynissä. Hän puhui Skrzetuskista useammankin kerran ja kutsui häntä kunnon kavaljeeriksi… No niin, no niin, ei tämä sittenkään mahdu minun päähäni, sillä hän joi aika useasti Bohunin rahoilla. Mutta että hän olisi sitonut Bohunin ja ryöstänyt mukaansa neidon, sellaista tekoa minä en olisi häneltä odottanut, sillä minä olen pitänyt häntä suorastaan kerskailijana ja pelkurina. Sukkela hän on suustaan, mutta aika valehtelija ja sellaisilla miehillä on tavallisesti koko rohkeutensa huulillaan.
— Olkoon millainen hyvänsä, pääasia on, että hän on riistänyt nuoren ruhtinattaren rosvojen käsistä, sanoi herra Wolodyjowski. Ja koska Zaglobalta ei puutu viekkaita keinoja, niin varmaan hän pääsee pakoon ruhtinattaren kanssa ja toimittaa hänet turvallisuuteen.
— Siitähän hänen omakin henkensä riippuu, huomautti Migurski.
Sitte he kaikki kääntyivät herra Skrzetuskin puoleen:
— Rauhoitu nyt, rakas toveri!
— Vielä me kaikki saamme olla sinun sulhaspoikinasikin!
— Ja juoda häitäsi! Zacwilichowski lisäsi:
— Jos hän on paennut Dnieperin taa ja saanut tiedon Korsunin tappiosta, niin hän varmaan on kääntynyt Czernigowiin päin ja siinä tapauksessa me saavutamme hänet matkalla.