— Paksu, herra, aivan niinkuin uuni, ja harmaapartainen, ja kiroili kuin kerjäläinen. Ja toissilmäinen hän oli.
— Jumaliste, sanoi herra Longinus, — sehän on herra Zagloba, kukas muuten.
— Zaglobako? Kunhan vain ei olisikin Zagloba! Kuka sitä olisi uskonut. Hän on tietysti Czehrynissä seurustellut Bohunin kanssa, juonut ja pelannut luupeliä. Hän se sittenkin varmaan on. Kaikki merkit sopivat häneen.
Herra Zacwilichowski kääntyi uudelleen talonpojan puoleen.
— Ja juuri tuo aatelismieskö pakeni neidin kanssa?
— Sama mies, niin me kuulimme puhuttavan.
— Ja te tunnette hyvin Bohunin?
— Kuinkas emme tuntisi, hänhän on oleskellut täällä kuukausikaupoilla.
— Mutta ehkä tuo aatelismies Bohunin tahdosta vei pois neidin?
— Mitä kanssa, hän oli sitonut Bohunin ja kietonut vaipan hänen ympärillensä. Mutta neidin, niin kumminkin kerrotaan, hän oli ryöstänyt kenenkään aavistamatta. Atamani oli ulvonut ja itkenyt kuin orpolapsi. Päivän tullessa hän oli käskenyt sitoa itsensä hevosten väliin ja ratsastanut Lubnieen. Ei kuitenkaan saanut kiinni karkulaisia ja lähti sitte toiselle suunnalle.