— Mutta kuka on sitte tuo aatelismies?
— Sitä minä en tiedä, vastasi vanha horonzi, — voihan sitä tiedustella. Varmaankin talonpojat tietävät kuka täällä on ollut ja mitä on tapahtunut. Tuokaappas tänne vaikkapa tuon asumuksen isäntä.
Upseerit lähtivät ja toivat pian, niskasta taluttaen, naapurinisännän.
— Talonpoika, sanoi Zacwilichowski, — olitko sinä läsnä, kun kasakat Bohunin johdolla hyökkäsivät kartanoon?
Talonpoika alkoi talonpojan tapaan vannoen vakuutella, ettei hän ollut nähnyt mitään eikä tiedä mitään. Herra Zacwilichowski tiesi kuitenkin kenen kanssa hän on tekemisissä ja sanoi:
— Vai olisit sinä, pakananpoika, tyynesti istunut tuolla tupasi seinustalla, kun kartanoa ryöstettiin. Kerro sinä sellaisia jollekulle muulle. Kas tuossa on kultainen dukaatti ja tuolla seinällä minun palvelijani miekka kädessä: valitse! Me poltamme kylän poroksi ja sinun tähtesi saavat vielä köyhät ihmiset kärsiä.
Nyt vasta alkoi naapurinisäntä kertoa, mitä hän oli nähnyt. Kun kasakat olivat alkaneet mellastaa asepihalla kartanon edustalla, oli hän yhdessä muiden kanssa lähtenyt katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu. Silloin saivat he kuulla, että vanha ruhtinatar ja nuoret ruhtinaat olivat surmatut ja että Mikolai oli haavoittanut atamania, joka makasi melkein hengettömänä. Mitä neidille oli tapahtunut, sitä he eivät saaneet tietää, mutta varhain seuraavana päivänä he kuulivat, että hän oli paennut erään aatelismiehen kanssa, joka oli saapunut Bohunin seurassa.
— Siinä se nyt on, sanoi herra Zacwilichowski. — Tuossa saat, mies, kultaisen dukaatin, ymmärräthän nyt, ettei sinulle tehdä vääryyttä. Mutta näitkö sinä tuota aatelismiestä? Oliko hän kotoisin näiltä seuduin?
— Näin kyllä, herra, mutta ei hän ollut täkäläisiä.
— No minkä näköinen hän oli?