— Näin kyllä.
— Tulkoonkin vain yksinään meidän luoksemme, huusi Migurski, — niin kyllä me teemme hänestä silppua.
Näistä keskustellessa kului yö. Aamulla ilmoitettiin toisenkin tiedustelujoukon, joka oli lähetetty kauvemma Czerkasyyn päin, palanneen. Tämä tiedustelujoukko ei ollut tavannut Bohunia, mutta se toi merkillisiä tietoja. Se toi muassaan useita tiellä tapaamiaan henkilöitä, jotka kaksi päivää sitte olivat nähneet Bohunin. Nämä lausuivat olettamuksen, että tuo hurjapää nähtävästi ajoi jotakuta takaa, sillä hän kyseli kaikilta, eivätkö he olleet nähneet erästä lihavaa aatelismiestä, joka pakeni yhdessä kasakkapojan kanssa. Hänellä oli ollut hyvin kiire ja hän oli kiitänyt eteenpäin kuin hullu. Samat henkilöt vakuuttivat niinikään, etteivät he olleet nähneet Bohunin kuljettavan muassaan mitään neitoa. He olivat hänet kyllä nähneet, sillä Bohunilla ei ollut mukanaan montakaan kasakkaa. Uusi lohdutus, mutta myöskin uusi huoli versoi nyt herra Skrzetuskin sydämeen, sillä kertomukset olivat hänelle suorastaan käsittämättömät.
Hän ei ymmärtänyt miksikä Bohun ensinnä oli ratsastanut Lubnieen päin, hyökännyt Wasilowkan suojaväen kimppuun ja sitte yhtäkkiä kääntynyt Czerkasyn suunnalle. Tuntui kyllä varmalta, ettei hän ollut saanut Helenaa ryöstetyksi, sillä herra Kuszel oli kohdannut Antonin osaston ja siinä Helenaa ei ollut, ne henkilöt taas jotka nyt olivat tuodut Czerkasysta päin, eivät hekään olleet nähneet häntä Bohunin seurassa. Missä hän siis saattoi olla? Minne hän oli piiloittautunut? Oliko hän paennut ja jos, niin mille suunnalle? Minkätähden hän ei paennut Lubnieen, vaan Czerkasyyn ja Zolotonoszaan päin? Bohunin osastothan toimittivat takaa-ajoaan juuri Czerkasyn ja Prohorowkan tienoilla. Mutta miksi he kyselivät aatelismiestä ja kasakkapoikaa? Kaikkiin näihin kysymyksiin luutnantti ei osannut keksiä vastausta.
— Neuvokaa, sanokaa, selittäkää mitä tämä merkitsee! sanoi
Skrzetuski upseereille, — sillä minun järkeni ei ymmärrä.
— Minä luulen sittenkin, että neiti on Lubniessa, sanoi herra
Migurski.
— Se ei ole mahdollista, virkkoi horonzi Zacwilichowski. — Sillä jos ruhtinatar olisi Lubniessa, niin Bohun kiireimmän kautta olisi piiloutunut Czehryniin eikä työntynyt aivan hetmanien nenän eteen, sillä heidän tappiostaan ei hän silloin vielä ole voinut tietää. Mutta jos hän on jakanut kasakkansa ja ajaa takaa kahdella suunnalla, niin hän tekee sen — siitä saatte olla varmat — juuri ruhtinattaren takia.
— Mutta miksi hän on kysellyt vanhaa aatelismiestä ja kasakkapoikaa?
— Ei tarvitse suurtakaan kekseliäisyyttä arvaamaan, että jos ruhtinatar on paennut, niin hän ei ole tehnyt sitä naisen vaatteissa, vaan hävittääksensä jälkensä, valepuvussa, ja niin minä luulen, että tuo kasakkapoika on juuri ruhtinatar.
— Totta totisesti, hän se juuri on, toistivat kaikki.