— Ystävämme murheitten ja tuskien onnelliseksi lopuksi! huudahti herra Sleszynski.
Kaikki alkoivat kohottaa eläköönhuutoja herra Skrzetuskille, ruhtinatar Helenalle, heidän tuleville jälkeläisilleen ja herra Zagloballe.
Niin kului yö. Aamun koittaessa ilmoitettiin torvien toitotuksella, että oli noustava ratsun selkään. Sotajoukot lähtivät liikkeelle Lubniea kohti.
Marssi kävi nopeasti, sillä ruhtinaan joukot kulkivat muodostamatta pysähdyspaikoilla vaunu-leiriä. Herra Skrzetuski oli tahtonut tatarilaisen lippukunnan kanssa karauttaa edelle, mutta hän oli liian heikko ja sitäpaitsi halusi ruhtinas pidättää hänet omaan läheisyyteensä. Hän halusi näet kuulla kertomuksen luutnantin lähettimatkasta Sicziin. Ritarin täytyi siis ratsun selästä tehdä tiliä matkastansa. Hän kertoi kuinka Hortytsassa oli hyökätty hänen kimppuunsa ja miten hänet oli viety Sicziin. Kiistelyistään Chmielnickin kanssa hän jätti kertomatta, ettei tuntuisi siltä kuin hän tahtoisi kehua itseään. Pahimmin suututti ruhtinasta tieto siitä, ettei Grodzickilla ollut ruutia ja ettei hän siitä syystä voinut luvata pitää puoliaan.
— Se on tavaton vahinko, sanoi ruhtinas, — sillä tämä linnoitus pystyisi ehkäisemään monta kapinaa ja kauvan tekemään vastarintaa. Todella suuri mies on herra Grodzicki, oikea valtakunnan decus et praesidium, kaunistus ja turva. Mutta miksei hän ole lähettänyt minulta hakemaan ruutia? Olisinhan minä Lubnien kellareista antanut hänelle.
— Hän nähtävästi arveli, että suurhetmanin virkansa puolesta tulee muistaa sellainen asia, sanoi herra Skrzetuski.
— Mutta minä puolestani uskon…, sanoi ruhtinas ja vaikeni samassa.
Hetken perästä hän kuitenkin jatkoi:
— Suurhetmani on kyllä vanha ja kokenut sotilas, mutta hän on liiaksi luottanut itseensä ja se on kääntynyt hänelle pahaksi. Hänhän ei vähääkään välittänyt koko kapinasta ja kun minä kiiruhdin häntä auttamaan, niin ei hän ollut siitä ensinkään hyvillään. Hän ei tahtonut kenenkään kanssa jakaa kunniaa ja hän pelkäsi, että voitto luettaisiin minun ansiokseni…
— Niin minäkin luulen, sanoi kunnioittavasti herra Skrzetuski.