— Kasakat ajavat meitä takaa, tulee taistelu.
Nämä sanat kuullessaan päästivät naiset valitushuudon. Kun ne tulivat palvelusväen kuuluviin, syntyi hämminki ja kauhistus. Vankkurit koettivat päästä toistensa ohi, ajettiin tieltä umpimähkään metsään, jossa pyörät tarttuivat kiinni puihin.
Ruhtinaan lähettämät sotamiehet palauttivat kuitenkin pian järjestyksen. Joka taholle lähetettiin nyt tiedustelujoukkoja ottamaan selvää, uhkasiko kulkuetta todella jokin vaara.
Herra Skrzetuski, joka valakialaisen lippukunnan kanssa oli vapaaehtoisesti lähtenyt tiedusteluretkelle, palasi varhain aamulla ensimäisenä ja kiirehti suoraa päätä ruhtinaan luo.
— Mikä siellä on? kysyi Jeremi.
— Armollinen ruhtinas, metsät palavat.
— Ovatko ne sytytetyt?
— Ovat. Minä sain kiinni muutamia miehiä, jotka tunnustivat, että Chmielnicki oli lähettänyt erään tarjokkaan kulkemaan teidän ruhtinaallisen armonne jäljessä ja myötäisen tuulen vallitessa sytyttämään metsää tuleen.
— Hän tahtoisi nähtävästi paistaa meidät elävältä, ensinkään taistelematta kanssamme. Tuokaa tänne nuo miehet.
Hetken perästä tuotiin ruhtinaan eteen kolme villiä, typerää ja pelästynyttä paimenta, jotka heti tunnustivat, että heitä todellakin oli käsketty sytyttämään metsiä.