Yöllä, kun valmistettiin menoa joen yli ja husaarien valvoessa työtä rakennettiin lauttoja tykkien kuljetusta varten, sanoi herra Longinus Skrzetuskille:
— Voi veliseni mikä onnettomuus!
— No mitä sinulle on tapahtunut? kysyi luutnantti.
— No ne sanomat Ukrainasta!
— Mitkä?
— Zaporogilaisethan kertoivat, että Tuhaj-bej on ordansa kanssa lähtenyt Krimiin.
— No entä sitte? Mitä sinä sitä itket?
— Kuinka en itkisi, veliseni, sillä sanoithan sinä itse minulle ja oikein sanoitkin — eikö totta —, etten minä voi laskea kasakkain päiden lukumäärää, mutta jos tatarit ovat lähteneet pois, niin mistä minä otan kolme pakanallista päätä, mistä minä ne etsin? Ja ne ovat kuin ovatkin minulle nyt välttämättömät.
Niin murheellinen kuin Skrzetuski olikin, hymähti hän ja vastasi:
— Minä arvaan mitä sinä tarkoitat, sillä minä kyllä näin, että sinut tänään lyötiin ritariksi.