— Yksi ainoa hän on, käkönen, yksi ainoa maailmassa!
— No, vaikkapa niin olisikin, mutta kun hän kukkuu toiselle, niin vähät hänestä. Syystä sanotaan, että sydän on vapaaehtoinen, joka palvelee vain siinä lippukunnassa, missä se itse tahtoo. Muista sitäpaitsi, että tyttö on suurta sukua, Kurcewiczithan polveutuvat ruhtinaista. Siellä on korkeat kynnykset.
— Hiiteen teidän kynnyksenne, teidän sukunne ja pergamenttinne! — hurjapää tarttui koko voimallaan sapelinsa kahvaan. — Kas tuossa minun sukuni, tuossa oikeuteni ja pergamenttini, tuossa puhemieheni. Voi noita pettureita, kirottuja ja pirun sikiöitä! Oiva oli teillä kasakka, toveri oli ja veli! Kelpasi hänen kanssaan käydä Krimissä ottamassa turkkilaisten tavaraa ja jakamassa saalista. Hei, hellittelitte, kutsuitte pojaksenne ja lupasitte tytön. Ja entäs nyt? Saapui aatelismies, mokomakin ljahi, ja te luovuitte kasakasta, pojastanne ja ystävästänne, revitte ruumiista sielun, revitte rinnasta sydämen, annoitte tytön toiselle! Ja nyt, kasakka, pureskele vaikkapa maata, kärsi, kärsi!
Hurjapään ääni värisi. Hän kiristi hampaitansa ja alkoi nyrkeillään kolkuttaa leveätä rintaansa. Ääni, joka siitä lähti, tuli kuin maan alta.
Syntyi hetken hiljaisuus. Bohun hengitti raskaasti. Tuska ja viha repielivät vuoronperään kasakan villiä hillitöntä sielua. Zagloba odotti kunnes hän väsyi ja tyyntyi.
— Mitä sinä nyt aiot tehdä, onneton nuori mies? Kuinka aiot menetellä?
— Kasakan tavoin — olenhan kasakka.
— Hm, minä näen jo mitä on tulossa, mutta vähät siitä. Sanon sinulle vain yhden asian: tämä on Wisniowieckin aluetta eikä Lubnie ole kaukana. Herra Skrzetuski kirjoitti tuolle vanhalle ruhtinattarelle, että hän kätkeytyisi tytön kanssa sinne. He ovat siis nyt ruhtinaan turvissa ja ruhtinas on kauhea leijona…
— Khanikin on leijona, mutta minä karkasin hänen kurkkuunsa ja valaisin tulella hänen silmäteräänsä.
— Ethän sinä vain, villipää, aio julistaa sotaa ruhtinasta vastaan?