— Mutta tulinen miehuus heissä vain on, vastasi herra Krzysztof, joka oli innokas soturi. — Mikä sekasorto ja epäjärjestys muissa leireissä onkaan, kun lähdetään liikkeelle, kuinka juostaan, kuljetetaan vankkureja edestakaisin ja lähetellään hakemaan hevosia. Mutta täällä… näettekö, tuossa ovat keveät lippukunnat jo valmiina.
— Niin ovatkin, totta tosiaan, tässä tulee ihan hulluksi, sanoi vojevoda.
Mutta nuori herra Aksak laski poikamaiset käsivartensa ristiin rintansa yli ja virkkoi innoissaan:
— Oi, suuri päällikkö hän on, suuri sotilas!
— Te taas olette vielä maitosuu, ärjäisi hänelle vojevoda. —
Cunctator oli hänkin suuri päällikkö, ymmärrättekö!
Samassa astui ruhtinas sisään.
— Hyvät herrat, ratsun selkään, marssi alkaa. Vojevoda ei enään voinut pidättää ärtymystään.
— Käskekää, herra ruhtinas, edes antaa jotakin syötävää, sillä minun on nälkä! huudahti hän pahalla tuulella.
— Hyvä herra vojevoda, sanoi ruhtinas naurahtaen ja tarttuen hänen olkapäähänsä, — suokaa anteeksi, kyllä mielelläni. Sodassa ihminen niin helposti unohtaa sellaiset asiat.
— No, kuulkaappa nyt, herra Krzysztof, enkö sanonutkin, ettei heillä ole tapana syödä, virkkoi vojevoda, kääntyen Braclawin alituomarin puoleen.