Siihen lisäsi Tyszkiewicz:
— Minä en kuulu mihinkään puolueeseen, vaan Jumalalle, sillä minä olen vanha ja tulen pian seisomaan hänen edessänsä. Älkää siis ihmetelkö, jollen tahdo, että liian suuri, sisällisessä sodassa vuodatettu veren taakka olisi painamassa minua… Jos herra ruhtinas on pahoillaan siitä ettei hän tullut valtakunnan sotavoimien sijaispäälliköksi, niin sanon siihen: vaikkakin tämä toimi oikeudenmukaisesti olisi kuulunut niin urhoolliselle miehelle, oli sittenkin parempi, että kävi niinkuin kävi, sillä muuten olisi tämä kapina ja sen mukana tämä onneton maa hukkunut vereen.
Jeremin juppiterimaiset kulmakarvat vetäytyivät kokoon, hänen kurkkunsa pullistui ja silmistä alkoi singota sellaisia salamoja, että kaikki läsnäolevat kävivät levottomiksi vojevodan puolesta. Samassa lähestyi kuitenkin nopein askelin herra Skrzetuski ja sanoi:
— Teidän ruhtinaallinen armonne, on tullut tietoja vanhasta
Krywonosista.
Ruhtinaan huomio kääntyi heti toisaalle ja hänen suuttumuksensa vojevodaan heikkeni. Hänen eteensä tuotiin neljä miestä, joista kaksi oli vanhaa, kunnianarvoisaa pappia. Nähdessään ruhtinaan heittäytyivät nämä polvilleen hänen eteensä.
— Pelasta, ruhtinas, pelasta! toistelivat he, kurottaen häntä kohti käsiään.
— Mistä te olette? kysyi ruhtinas.
— Me olemme Polonnesta. Vanha Krywonos on saartanut linnan ja kaupungin. Jollei sinun sapelisi riipu hänen kaulansa yllä, niin hukumme me kaikki.
Ruhtinas lausui:
— Minä tiedän, että Polonneen on paennut paljon ihmisiä, mutta enimmäkseen vähävenäläisiä, kuten minulle on ilmoitettu. Ansioksi Jumalan edessä teille on, ettette ole liittyneet kapinaan, vaan nousseet vastarintaan ja pysyneet uskollisina äidillenne, Puolan valtakunnalle. Kunhan vain en teidän puoleltanne saisi kokea sellaista petosta, jommoista sain kokea Niemirowissa.