— Mutta raskasta väkeä ne ovat, sanoi herra Wierszul. — Ottaisin, jos niiksi tulisi, kahdessa päivässä väsyttääkseni heidät tatareineni niin, että kolmantena jo voisin teurastaa heidät kuin lampaat.
— Mitä te puhuttekaan, saksalaiset ovat hyviä sotamiehiä.
Siihen huomautti herra Longinus Podbipienta laulavalla liettualaisella murteellaan:
— Jumala on armossaan lahjoittanut eri kansoille eri avut. Kuten tiedätte ei maailmassa ole meidän ratsuväkeämme parempaa, mutta jalkaväestä taas ei meidän eikä unkarilainen vedä vertoja saksalaiselle.
— Sillä Jumala on vanhurskas, virkkoi herra Zagloba. — Teille esimerkiksi hän on antanut ison omaisuuden, ison miekan ja väkevän käden, mutta sensijaan vähäisen järjen.
— Jopas imeytyi häneen kiinni niinkuin hevosiini, sanoi herra
Skrzetuski nauraen.
Mutta herra Podbipienta ainoastaan rypisti kulmiaan ja sanoi tavallisella herttaisuudellaan:
— Ilkeää kuulla. Teille taas on Jumala antanut liian pitkän kielen.
— Jos väitätte, että hän on tehnyt pahoin antaessaan minulle juuri sellaisen kielen jollainen minulla on, niin menette helvettiin puhtauksinenne päivinenne, sillä te puhutte kuin puhuttekin hänen tahtoansa vastaan.
— Kukapa väittelyssä voisi voittaa teidät. Teiltä tulee sanoja kuin saavista kaataen.