— Tiedättekös te, hyvä herra, mikä eroittaa ihmisen eläimestä?
— No mikä?
— Järki ja puhe.
— Kas siinä sai! sanoi eversti Mokrski.
— Jollette siis käsitä miksi paras ratsuväki on Puolassa ja paras jalkaväki Saksassa, niin minä selitän.
— No miksi, miksi? kysyi joukko ääniä.
— Katsokaas, kun Jumala oli luonut hevosen, niin hän toi sen ihmisten eteen, jotta he saisivat ihailla hänen tekoansa. Mutta rannalla sattui seisomaan saksalainen, niinkuin niitä tuppaa joka paikkaan. Jumala näyttää silloin hevosta saksalaiselle ja kysyy mikä tämä on. Ja saksalainen vastaa "Pferd". — Mitä? sanoo Luoja, — sanotko sinä minun teostani "pfe" [Puolassa merkitsee pfe: hyi]. Et sinä, lurjus, saa ratsastaa minun käteni työllä ja jos joskus saisitkin, niin huonosti se tulee käymään. Näin sanottuaan lahjoitti Jumala hevosen puolalaiselle. Kas siksi on puolalainen ratsuväki paras. Mutta saksalaiset alkoivat nyt jalkaisin patikoida Jumalan perässä ja pyytelivät anteeksi, ja niin heistä tuli parasta jalkaväkeä.
— Mestarillisestipa te olettekin tämän asian harkinnut, sanoi herra
Podbipienta.
Keskustelu katkesi, sillä saapui uusia vieraita. Ilmoitettiin, että leiriä lähenee vielä jokin toinen sotajoukko, joka ei voi olla kasakoita, koska se ei saavu Konstantynowista päin, vaan aivan toiselta suunnalta, nimittäin Zbrucz-joelta. Pari tuntia myöhemmin nuo uudet lippukunnat marssivatkin paikalle. Ne saapuivat niin äänekkäästi soittaa helistellen ja rumpuja pärryttäen, että ruhtinas vihastui ja lähetti käskyn että pitää olla hiljaa, koska vihollinen on likellä. Vastasaapuneiden päällikkö osottautui olevansa valtakunnan vartiomestari Samuel Laszcz, kuuluisa seikkailija, nyrkkioikeuden harjoittaja, kerskailija ja tappelija, mutta hyvä soturi. Hän toi muassaan kahdeksansataa miestä, samaa lajia kuin hän itsekin, osaksi aatelisia, osaksi kasakoita, miehiä, joiden kaikkien oikeuden mukaan olisi tullut riippua hirsipuussa. Ruhtinas Jeremi ei kuitenkaan katsonut tämän väen hurjuuteen, sillä hän oli varma siitä, että nuo sotamiehet hänen käsissään muuttuvat kuuliaisiksi lampaiksi ja korvaavat hurjuudellaan ja miehuudellaan muut puutteensa. Tämä oli onnellinen päivä. Vielä eilen, Kiowan vojevodan uhatessa lähteä, oli ruhtinas aikonut luopua taistelusta kunnes saapuisi lisävoimia ja päättänyt joksikin aikaa asettua rauhallisemmille seuduille. Tänään oli hän taasen miltei kaksitoistatuhantisen armeijan johdossa. Ja vaikka Krywonosilla olikin viisi kertaa enemmän väkeä, niin saattoi molempia taistelevia puolia pitää tasaväkisinä, koska kapinallisen sotajoukon pääosa oli rahvasta. Nyt ei ruhtinas enään ajatellutkaan lepoa. Otettuaan erilleen Laszczin, Kiowan vojevodan, Zacwilichowskin, Machnickin ja Osinskin, neuvotteli hän heidän kanssaan sodan jatkamisesta. Päätettiin seuraavana päivänä tarjota Krywonosille taistelua: jollei hän tulisi vastaan, niin lähdettäisiin häntä hakemaan.
Pian oli jo myöhäinen yö. Sateiden jälkeen, jotka Machnowkan luona olivat tehneet sotamiehille niin paljon kiusaa, oli ilma asettunut ja käynyt kauniiksi poudaksi. Taivaan pimeällä holvilla välkkyivät kultaisten tähtien parvet, kuu nousi korkealle, valkaisten Rosolowcen katot. Leirissä ei kukaan ajatellutkaan nukkumista. Kaikki koettivat arvaella kuinka huominen taistelu mahtaa päättyä ja valmistautuivat siihen, jutellen vanhaan tapaansa, laulellen ja päätellen saavansa pian nauttia odotettuja iloja. Upseerit olivat erinomaisella tuulella, he kokoontuivat ison nuotion ympärille ja kilistelivät siinä maljojaan.