— Kertokaappa nyt vielä enemmän, sanoivat he Zagloballe. Kun te siis olitte päässeet Dnieperin yli, niin mitä te sitte teitte ja miten te tulitte Bariin?
Herra Zagloba tyhjensi simatuoppinsa ja sanoi:
"… Sed jam nox humida coelo praecipitat
Suadentque sidera cadentia somnos.
Sed si tantus amor casus cognoscere nostros, lncipiem…"
(Mutta jo kiirehtii taivaalle kostea yö ja laskevat tähdet kehoittavat uneen. Jos teillä kuitenkin on niin suuri halu tutustua vaiheisiimme, niin alan…)
— Hyvät herrat, jos minä kertoisin yksityiskohtaisesti kaikesta, niin ei siihen riittäisi kymmenenkään yötä eikä simaakaan, sillä vanhaa kurkkua täytyy voidella niinkuin vanhoja vankkureita. Teille saa siis nyt riittää kun kerron, että tulin ruhtinattaren kanssa Korsuniin itse Chmielnickin leiriin ja että siitä helvetistä saatoin neidin eheänä ulos.
— Jeesus Maaria, oletteko te harjoittanut noituutta huudahti herra
Wolodyjowski.
— Aivan oikein, minä teinkin noidantemppuja, vastasi herra Zagloba, — sillä minähän opin tuon helvetillisen taidon jo nuorena eräältä aasialaiselta naisnoidalta, joka rakastui minuun ja ilmaisi minulle kaikki musta temppunsa. Mutta valitettavasti en minä noitumisellani voinut saada aikaan paljoakaan, sillä siellä oi konstit konsteja vastassa. Chmielnickin ympärillä häärii paljon poppamiehiä ja noita-akkoja ja nämä ovat tuoneet hänen palvelukseensa paljon paholaisia, joita hän komentaa kuin orjia vain. Kun hän menee nukkumaan, niin vetää piru saappaat hänen jalastaan, kun hänen vaatteensa ovat tomuttuneet, niin pirut hännillänsä pölyttävät ne puhtaiksi ja välistä hän juovuksissa vielä lyö jotakin pirua kuonoonkin, sanoen, että se huonosti toimittaa palveluksensa.
Jumalinen herra Longinus ristitsi kasvonsa ja sanoi:
— Heidän kanssansa ovat helvetin väet, meidän kanssamme taivaan voimat.
— Nuo noidatpa olisivat ilmaisseet Chmielnickille kuka minä olen ja ketä minä saatan, jollen minä eräällä ovelalla keinolla olisi pannut niitä vaikenemaan. Pelkäsin myöskin, että Chmielnicki tuntisi minut, sillä vuosi sitten olin pari kertaa tavannut hänet Dopulalla. Oli siellä lisäksi muutamia muitakin tuttuja päällikköjä, mutta hekään eivät huomanneet mitään. Vatsani oli painunut kokoon, parta oli kasvanut vyötärelle ja hiukset hartioille asti, kaiken muun peitti valepuku niin ettei, kuten sanottu, kukaan minua tuntenut.