— Krywonos koko joukkoineen.
— Etujoukot varmaan ovat sytyttäneet tuleen kaupungin tai läheiset kylät.
Samassa alkoi kuulua hiljaisia hälytystoitotuksia ja vanha
Zacwilichowski ilmaantui äkkiä upseerien joukkoon.
— Hyvät herrat, sanoi hän, — olemme saaneet uutisia tiedustelujoukoilta. Vihollinen on näkyvissä, lähdemme heti liikkeelle. Kaikki lippukuntiensa luo.
Upseerit lähtivät kiireesti rykmenttiensä luo. Palvelijasotamiehet sammuttivat nuotiot ja hetken perästä vallitsi leirissä täysi pimeys. Vain etäällä Konstantynowin suunnalla levisi punotus taivaalla yhä laajemmalle, käyden yhä voimakkaammaksi ja loimullaan kalventaen tähdet, jotka vähitellen sammuivat. Taasen kuului hiljaista torventoitotusta. Ratsunselkään nouseminen ilmoitettiin vain puhaltamalla torvien suuttimiin. Miehet ja hevoset alkoivat nyt häämöittävinä hahmoina liikkua eteenpäin. Hiljaisuudesta erottautui kavioiden töminää, jalkamiesten säännölliset askeleet ja kumea kolina, jonka aiheuttivat Wurcelin tykit, kun niitä kuljetettiin. Välistä helähtivät musketinpiiput tai kuului joitakin komentosanoja. Tässä yöllisessä, hämärän verhoamassa sotaretkessä, näissä pidätetyissä äänissä, tässä hälyssä, rauta-aseiden hiljaisessa kilahtelussa ja miekkojen välkähtelyssä oli jotakin kaameaa ja pahaa-ennustavaa. Lippukunnat liukuivat Konstantynowiin vievää tietä pitkin, soluen tulipaloa kohti ja muistuttaen siinä kulkiessaan jotakin jättiläislohikäärmettä, joka ryömii pimeydessä. Ihana heinäkuunyö likeni kuitenkin loppuaan. Rozolowcessa alkoivat jo kukot laulaa, niiden äänet kuuluivat yli koko kaupungin. Rozolowcen ja Konstantynowin väliä oli muuten penikulman matka, ennenkuin siis sotajoukot verkkaan marssien olivat päässeet puolitiehen, niin alkoi tulipalon loimun takaa jo pilkoittaa kalpea ja ikäänkuin pelästynyt aamunkoitto. Täyttämistään täytti se valollaan ilmaa, tuoden pimennosta esiin metsät, lehdot, maantien valkoisen nauhan ja sitä pitkin marssivat sotajoukot. Nyt saattoi jo selvästi eroittaa miehet, ratsut ja taajat jalkaväen rivit. Puhalteli viileä aamutuuli, pannen liput lepattelemaan upseerien päiden päällä.
Ensimäisinä marssivat Wierszulin tatarit, niiden jäljessä Poniatowskin kasakat, sitte rakuunat, Wurcelin tykistö ja viimeisinä jalkaväki ja husaarit. Herra Zagloba ratsasti Skrzetuskin vieressä ja siitä tavasta millä hän väänteli satulassa, saattoi selvästi huomata, että läheisestä taistelusta johtuva levottomuus oli hänet vallannut.
— Kuulkaappa, sanoi hän Skrzetuskille, hiljaa kuiskaten ikäänkuin hän olisi pelännyt että joku heitä kuuntelisi.
— Mitä haluatte?
— Hyökkäävätkö husaarit ensimäisinä?
— Sanoittehan juuri olevanne vanha soturi ettekä tiedä, että husaarit aina säästetään taistelun ratkaisevaan hetkeen, jolloin vihollinen tekee suurimman ponnistuksensa.