Tuli jo aivan valoisaa. Kuu kalpeni nousevan auringon loistossa. Kultaiset säteet heijastuivat husaarien keihäitten teriin ja teki aivan sen vaikutuksen kuin upseerien yläpuolella olisi palanut tuhansia kynttelejä. Kun rivit olivat järjestetyt, viritti koko joukko, nyt enään salaamatta itseään, yhtenä miehenä laulun: "Jo aukee pelastuksen portit". Mahtava laulu laskeutui alas aamukasteiselle nurmelle, raikui mäntymetsää vastaan ja liiteli kaiun kantamana taivasta kohti.
Pian oli lammikkojen tuonpuolinen ranta silmänkantaman alalla täynnä kasakkaparvia. Rykmentit soluivat esiin toinen toisensa perästä, zaporogilaiset ratsujen selässä, aseinaan pitkät keihäät, jalkaväki varustettuna pyssyillä, ja perässä vyöryivät viikatteilla, varstoilla ja heinähangoilla asestettujen talonpoikien aallot. Heidän takanaan häämöitti kuin sumussa jättiläiskokoinen vankkurileiri, joka oli kuin mikäkin liikkuva kaupunki. Tuhansien vankkurien narina ja hevosten hirnunta kuului aina ruhtinaan sotamiesten korviin asti. Tällä kertaa kulkivat kasakat kuitenkin pitämättä tavanmukaista meluaan, ulvomatta ja huutamatta. Lammikon toiselle rannalle he pysähtyivät. Molemmat vastakkaiset mahdit katselivat siinä hetken vaieten toisiaan.
Herra Zagloba pysytteli yhä Skrzetuskin vieressä, katsellen ihmismerta ja puhella muristen:
— Jeesus Kristus, miksi olet luonut noin paljon roskaväkeä! Siellä on varmaan itse Chmielnicki moukkineen ja kaikkine täineen. Eikö tuo nyt ole sulaa vallattomuutta, sanokaappa nyt. Niinhän niitä on kuin heinäsirkkoja. Ja kuinka hyvä olikaan ennen maailmassa elellä täällä Ukrainassa! Ja lappamistaan niitä vain lappaa lisää. Suokoon Jumala, että piru veisi heidät helvettiinsä. Ja tuon kaiken me nyt saamme niskaamme. Tarttukoon heihin räkätauti.
— Älkää kirotko, tänään on sunnuntai.
— Se on totta, nyt on sunnuntai. Pitää siis muistaa Jumalaa. Pater noster qui es in coelis… Mikäpä niille lurjuksille olisi pyhää… Sanctificetur nomen tuum… Mitähän noilla tokeilla tänään tuleekaan tapahtumaan… Adveniat regnum tuum… Taas ahdistaa henkeäni… Fiat voluntas tua… Ottakoon teidät piru haltuunsa, senkin Jotunit ja murhamiehet… Katsokaappa, mitäs tuo on?
Muutaman sadan miehen suuruinen osasto erottautui nyt mustasta joukosta, lennättäen kiireessä ja epäjärjestyksessä tokeita kohden.
— Ne ovat ärsyttäjät, sanoi herra Skrzetuski. — Jopa tullaan meidänkin puoleltamme.
— Joko taistelu nyt todellakin alkaa?
— Ihan varmaan.