— Mitä hittoa tämä on? (Herra Zagloban paha tuuli paisui jo yli äyräittensä.) Ja te katselette tätä kaikkea niinkuin mitäkin teatteria laskiaisaikaan! huudahti hän suuttuneena herra Skrzetuskille. — Ikäänkuin ei tässä teidänkin nahkanne olisi kysymyksessä.
— Me olemme siihen tottuneita, johan sen sanoin.
— Ratsastatte kai tappelemaan ärsyttäjien kanssa?
— Husaariupseerin ei sovi lähteä kaksintaisteluun tuollaisen vihollisen kanssa. Joka pitää kiinni arvostansa, ei tee sitä. Mutta näihin aikoihin ei kukaan välitä arvostansa.
—Jopa lähdetään meidänkin puoleltamme! huudahti herra Zagloba, silmillään seuraten Wolodyjowskin rakuunain punaista linjaa, joka ravia ratsastaen liikkui tokeita kohti.
Rakuunain jälkeen lähti liikkeelle kymmenkunta vapaaehtoista joka
lippukunnasta. Muiden muassa menivät: punatukkainen Wierszul, Kuszel,
Poniatowski, kaksi Karwiczia ja husaarilippukunnasta herra Longinus
Podbipienta.
Etäisyys molempien osastojen välillä väheni melkoisesti.
— Saatte pian nähdä jotakin kaunista, sanoi Skrzetuski herra
Zagloballe. — Katsokaappa nyt erityisesti Wolodyjowskia ja
Podbipientaa. Kerrassaan oivallisia ratsu-upseereja! Näettekö heidät?
— Näen kyllä.
— Herkullista on katsella heitä!