— Näkee kuin päivällä. Mitenkäs te jaksatte senjälkeen kuin putositte?
— Luita särkee. Lähden kiittämään Herkulestamme ja sitte nukkumaan, sillä olen väsyksissä. Kunpa saisi nukkua edes pari tuntia.
— Hyvää yötä.
— Hyvää yötä.
— Lähtekää tekin, sanoi herra Skrzetuski Zagloballe, — sillä on jo myöhäistä ja aamulla alkaa työ.
— Ja ylihuomenna matkalle, muistutti herra Zagloba.
He lähtivät ja asettuivat, luettuaan isämeitän, maata tulen ääreen. Nuotiotkin sammuivat toinen toisensa jälkeen. Pimeys verhosi pian leirin ja vain kuu loi siihen hopeista välkettään, valaisten yhä uusia nukkuvien ryhmiä. Hiljaisuudessa kuului enään vain yleinen mahtava kuorsaaminen ja leirivartioiden huutelut.
Uni ei kuitenkaan pitkäksikään aikaa saanut sulkea sotamiesten raskaita silmäluomia. Tuskin oli ensimäinen aamunkoi valkaissut yön varjoja, kun kaikilta kulmilta leiriä alkoi kaikua herätystoitotuksia.
Tuntia myöhemmin ruhtinas upseerien suureksi hämmästykseksi peräytyi pitkin koko linjaa.