— Tuleeko herra sitte taistelemaan vielä näidenkin jälkeen?
— Luuletko sinä sitte, että häät tekevät minusta pelkurin?
— En, en minä sitä. Vaikka ihan kuka tulisi pelkuriksi, niin ainakaan ei minun herrani. Mutta kysyn vain siksi, että kun minä lähden viemään vanhemmilleni säästöjäni, niin tahtoisin lähteä yhdessä teidän kanssanne. Ehkä Jumalakin sitte auttaa minua kostamaan Bohunille vääryyden jonka häneltä olen saanut kärsiä, mutta kun ei sitä sovi kostaa petoksella, niin ehkäpä minä vielä jostakin hänet löydän. Hän ei pääse piiloon…
— Oletko sinä niin itsepäinen?
— Jokaisen on pidettävä huolta omista asioistansa ja kun kerran minä olen tämän luvannut, niin lähtisin vaikkapa Turkinmaalle ajamaan häntä takaa. Se päätös ei siitä muutu. Mutta nyt minä lähden herrani kanssa Tarnopoliin ja sitte häihin. Vaan mitävarten te menette Tarnopoliin päin tullaksenne Bariin? Eihän se ole saman tien varrella.
— Minun täytyy kuljettaa pois lippukuntani.
— Ymmärrän, herra.
— Anna nyt jotakin syötävää, sanoi herra Skrzetuski.
— Minä olen jo pitänyt siitä huolta. Vatsahan on kaiken perustus.
— Heti suuruksen jälkeen lähdemme liikkeelle.