— Hyvät herrat, lausui ruhtinas, — kohotan tämän kolmannen maljan tulevien perillisten onneksi. Olkoon heitä pesä täynnä ja suokoon Jumala, etteivät omenat putoaisi kauvas puusta. Syntyköön haukastamme isänsä arvoisia haukanpoikia.
— Eläkööt! Eläkööt!
Skrzetuski kiitti, tyhjentäen suuren maljan malvasiaviiniä.
— Eläkööt! Eläkööt!
— Crescite et multiplicamini — kasvakaa ja lisääntykää.
— Teillä täytyy olla niitä puoli lippukuntaa asetettavaksi riveihin, sanoi nauraen vanha Zacwilichowski.
— Kokonainen sotajoukko Skrzetuskeja — kyllä minä hänet tunnen! huusi Zagloba.
Aatelisto puhkesi nauruun. Viini oli noussut päähän, kasvot punoittivat, viikset heilahtelivat. Mieliala nousi nousemistaan.
— Koska asia tässä nyt on tullut puheeksi, huusi innoissaan herra Skrzetuski, — niin täytyy minun herroille tunnustaa, että käki jo kerran kukkui minulle kaksitoista poikaa.
— Suokoon Jumala sen tapahtuvan! Kaikki haikarat tulevat kuolemaan rasituksesta, huusi Zagloba.