Bohun voihkaisi hiljaa.
— Voihki sinä vain ja huokaile, huomenna saat huokailla vielä paremminkin. Odota sinä senkin tatarilaissielu, vai teki mielesi ruhtinaallista neitoa! No, enhän minä sitä ihmettele, sillä se tyttö on oikea makupala, mutta jos sinä saat maistaa häntä, niin silloin syökööt koirat minut. Pikemmin minun kämmenelleni kasvaa hiuksia kuin sinä saat sen tehdä.
Asepihalta kuului huutoa ja melua.
— Varmaankin ovat jo ehtineet kellariin, mutisi Zagloba. — Juokaa te kuin turilaat, että nukkuisitte makeasti. Minä valvon kuin valvonkin teidän kaikkien puolesta, vaikken tiedä tuletteko huomenna siitä iloitsemaan.
Sen sanottuaan hän nousi katsomaan, olivatko pojat todella jo tutustuneet ruhtinaalliseen viinikellariin, ja lähti ensinnä eteiseen. Siellä oli kauhean näköistä. Keskellä lattiaa viruivat jo kangistuneina Simeonin ja Mikolain ruumiit ja nurkassa näkyi ruhtinattaren ruumis istuvassa kumarassa asennossa, sellaisena kuin kasakat olivat sen jättäneet, puserrettuaan siitä hengen. Vanhan rouvan silmät olivat auki ja hampaat irvistivät. Takassa palava tuli täytti koko huoneen hiipuvalla valolla, joka värähteli verilätäköissä. Huoneen sisäosa jäi varjoon. Herra Zagloba lähestyi vanhaa ruhtinatarta katsoakseen, eikö hänessä vielä ole henkeä. Hän vei kätensä hänen kasvoilleen, mutta ne olivat jo kylmät. Zagloba lähti kiireesti asepihalle, sillä sisällä suorastaan kauhistutti olla. Pihalla olivat kasakat jo alkaneet mellastaa. Sinne tänne oli sytytetty nuotioita ja niiden valossa herra Zagloba näki sima-, viini- ja viinatynnyrejä, joiden yläpohjat olivat lyödyt auki. Kasakat ammensivat tynnyreistä kuin kaivoista ja joivat kuin hullut, juoman lämmittäminä ajoivat muutamat jo takaa palvelustyttöjä. Toiset näistä puolustivat itseään kauhun vallassa, toiset juoksivat umpimähkään pakoon, syöksyen päin tulta. Toiset tytöistä sallivat naurunrähäkkäin ja melun keskellä ottaa kiinni itsensä ja viedä tynnyrien ja nuotioiden ääreen, missä tanssittiin pikkuryssää. Kasakat reuhtoivat kyykkytanssissa kuin hullut, tytöt hyppivät pikkuaskelilla heidän edessään, milloin liikkuen nopeasti eteenpäin, milloin taas peräytyen tanssijain kiihkeiden liikkeiden edeltä. Katselijat rummuttivat lakkisia tuoppeja tai lauloivat. U-haa-huudot kiihtyivät kiihtymistään, koirain haukunnan, hevosten hirnunnan ja näitä pitoja varten teurastettavien härkien mylvinnän säestäessä. Kauvempana nuotioiden ympärillä saattoi nähdä talonpoikia Rozlogin naapuristosta, jotka laukaukset ja huudot kuullessaan olivat joukottain rientäneet paikalle katsomaan, mitä kartanossa tapahtuu. Heidän ei edes pälkähtänyt päähänsäkään puolustaa ruhtinaita, sillä he vihasivat Kurcewiczeja. Katsellen hurjistelevia kasakoita nykivät he toisiaan kyynärpäistä, kuiskuttelivat keskenään ja likenivät likenemistään viina- ja simatynnyrejä. Mellastus kävi yhä meluisemmaksi, juomingit yhä kiihtyivät, kasakat ammensivat tynnyreistä läkkituopeilla tai pistivät niihin päänsä kaulaa myöten. Tanssivien tyttöjen päälle valettiin viinaa ja simaa. Kasvot hehkuivat jo punaisina, päästä nousi höyry, muutamat miehistä tuskin enään pysyivät jaloillaan. Herra Zagloba tuli kuistille, katsahti juopottelijoihin ja tarkasti sitte taivasta.
— Selkeä pouta, vaikka onkin pimeä, mutisi hän. — Kunhan kuu nousee, niin sitte…
Sen sanottuaan kulki hän verkalleen tynnyrejä kohden, juopottelevien luo.
— Jatkakaa te, pojat! huusi hän, — älkääkä säälikö! Hei vain, eivät teidän hampaanne tästä vuoletu. Hölmö, joka tänään ei juo atamanin terveydeksi. Jatkakaa te vain juomistanne ja pitäkää hyvänä tyttöjä. U-haa!
— U-haa! ulvoivat riemuissaan kasakat. Zagloba katsahti ympärilleen joka puolelle.
— Sellaisia lurjuksia, roistoja ja konnia! huusi hän yhtäkkiä. — Siellä te vain juotte kuin hevoset, mutta noilla jotka vartioivat taloa ei ole mitään. Hei, vaihtakaa heti vahtia.