— Ei auta, täytyy hiljentää vauhtia, toisti herra Zagloba. — Eilen ne levähtämättä tulivat Czehrynistä Rozlogiin. Kauvan eivät ne jaksa sitä menoa, pelkään että ne kokonaan uupuvat. Kuinkas armollisen neidin on olla?
Herra Zagloba katsahti toveriinsa ja huudahti vastausta odottamatta:
— Suokaappa minun päivänvalossa katsoa teitä. Ohhoh, onkos tuo veljenne puku? Eipä voi moittia, hyvinpä takki sopiikin armolliselle neidille. Eipäs minulla vielä eläessäni ole ollutkaan tuollaista palvelijapoikaa. Pelkään vain että herra Skrzetuski vie hänet minulta. Mutta mitäs tuo on — korjatkaappa Jumalan tähden pois nuo hiukset, ettei kukaan erehtyisi teidän sukupuolestanne!
Helenan olkapäille oli todella valunut tulva mustia hiuksia, jotka heidän nopeasti ratsastaessaan yön kosteudessa olivat päässeet siteistään.
— Minne me ratsastamme? kysyi neito, molemmin käsin sitoen hiuksiaan ja koettaen saada niitä pysymään lakin alla.
— Niin pitkälle kuin silmät kantavat.
— Eihän vain Lubnieen?
Helenan kasvoilla kuvastui levottomuus. Nopeasta katseesta, jonka hän loi herra Zaglobaan, välkähti uudelleen esiin herännyt turvattomuuden tunne.
— Nähkääs, armollinen neiti, minulla on kuin onkin oma järkeni ja uskokaa pois: minä olen laskenut kaikki tarkasti. Ja minun laskuni perustuu seuraavaan viisaaseen ajatukseen: älä pakene sinnepäin mistä sinua tullaan ajamaan takaa. Katsokaas, jos meitä tällä hetkellä aljetaan ajaa takaa, niin tulee se tapahtumaan juuri Lubnien taholla, sillä eilen minä lujalla äänellä kyselin tietä sinne. Ja Bohunille sanoin niinikään lähteissä, että pakenemme sinne, ergo: me pakenemme Czerkasyyn. Jos meitä aljetaan ajaa takaa toisaalta, niin ei siihen ryhdytä aivan pian, vaan vasta sitte, kun ollaan vakuutettuja siitä, ettei meitä löydetä Lubnien tieltä, ja se vie heiltä aikaa noin kaksi päivää. Sillävälin me jo olemme tulleet Czerkasyyn, jossa herra Piwnickin, ja Rudominan puolalaiset lippukunnat paraikaa majailevat. Korsunissa taas on koko hetmanin armeija. Ymmärtääkös armollinen neiti nyt?
— Ymmärrän, ja elämäni loppuun asti tulen olemaan teille kiitollinen. En tiedä kuka olette ja mistä ilmestyitte Rozlogiin, mutta luulen, että Jumala lähetti teidät puolustajakseni ja pelastajakseni. Sillä pikemmin minä olisin pistänyt veitsen rintaani kuin jäänyt tuon ryövärin käsiin.