Kaadettuaan pojan maahan, alkoi hän riisua häntä omin käsin. Pelästyneenä heitti ukko luotaan sekä harppunsa että pussinsa ja viittansa.
— Riisu kaikki, tai minä tapan sinut! ärjyi Zagloba.
Ukko alkoi vetää paitaa yltään.
Nuori ruhtinatar oli nopeasti loitonnut miehistä, jottei hänen ujoutensa loukkaantuisi. Zagloban kiroukset saattoivat häntä kaiken aikaa.
Päästyään jonkun matkan päähän Helena pysähtyi, tietämättä mitä tehdä. Lähellä oli tuulen kaatama puu, hän istuutui kannolle ja odotti. Mykän ähinä, ukon voihkina ja herra Zagloban sadatukset tulivat kaiken aikaa hänen korviinsa.
Vihdoin kaikki vaikeni. Kuului ainoastaan lintujen viserrys ja lehtien kahina. Hetken perästä saattoi eroittaa myöskin läähätystä ja raskaita miehen askelia. Herra Zagloba saapui paikalle.
Hän kantoi olkapäillään ukolta ja pojalta riistettyjä pukuja ja käsissään kahta paria saappaita sekä harppua. Päästessään lähemmä alkoi hän räpytellä tervettä silmäänsä, hän hymyili ja läähätti.
Nähtävästi hän oli erinomaisella tuulella.
— Ei yksikään oikeudenpalvelija räyhää niinkuin minä tänään olen räyhännyt, sanoi hän. — Aivan tuli kurkkuni käheäksi. Mutta minä olenkin sitte saanut mitä halusin saada. Lähetin heidät matkaan ilkisen alastomina, sellaisina kuin äiti on heidät synnyttänyt. Jollei sulttaani nyt tee minua pashaksi, tai Valakian hospodariksi, niin hän on kiittämätön, sillä minä olen toimittanut hänelle kaksi turkkilaista pyhimystä lisää. Pyysivät, roistot, että jättäisin heille edes paidat, mutta minä sanoin että saavat olla sangen kiitollisia, kun jätän heidät henkiin. Ja katsokaas nyt, hyvä neiti, kaikki on uutta: viitta, saappaat ja paidat. Onkos tässä valtakunnassa enään järjestystä, kun moukat käyvät puettuina noin ylellisesti? He olivat tietysti olleet messumarkkinoilla Browarkissa, siellä kerjänneet kokoon melko rahat ja markkinoilta ostaneet itsellensä uudet vaatteet, alusta loppuun asti. Ei yksikään aatelismies tässä maassa käännä pellostansa kokoon niin paljon rahaa kuin tuollainen ukko kerjäämällä. Nyt minäkin jätän ritarinammatin ja rupean ryöstämään harppu-ukkoja maanteillä, sillä minä huomaan, ette eo modo kaikista pikemmin pääsee varoihin.
— Mutta mitä varten te tämän nyt teitte? kysyi Helena.