— Mitäkö varten? Eikös neiti sitä ymmärrä. Odottakaappa nyt hiukan, niin minä näytän heti mitä varten.
Sen sanottuaan otti Zagloba toisen puolen ryöstetyistä vaatteista ja poistui rannalle pensaikkoon. — Hetken perästä alkoi pensaikosta kuulua harpun säveliä ja heti senjälkeen ilmestyi näkyviin — ei enään herra Zagloba, vaan todellinen ukrainalainen soittaja-ukko, harmaapartaisena ja toisessa silmässään kaihi. Soittajaukko läheni Helenaa, laulaen käheällä äänellä:
Harmaja haukka, armas kuin veli, ylhäällä lennät, kauvaksi katsot.
Ruhtinatar taputti käsiään ja ensimäisen kerran senjälkeen kun hän oli paennut Rozlogista, kirkasti hymy hänen ihania kasvojaan.
— Jollen olisi tietänyt, että te se olette, niin en olisi teitä tuntenut.
— Vai niin, sanoi herra Zagloba, — neiti ei kai laskiaisenakaan ole nähnyt paremmanpuoleisia naamiaisia. Minä tuossa katselin kuvaani Kahamlikin vedessä ja jos eläessäni olen nähnyt komeamman soittaja-ukon, niin hirtettäköön minut oman pussini nauhoihin. Eikä minulla ole puutetta lauluistakaan. Mitäs armollinen neiti suvaitsee: ehkä kuulla Bohuslawin Marusiasta, Bondariwnasta, tai Sierpiahin kuolemasta. Osaan minä senkin. Lurjus olen, jollen ansaitse leipäpalasta suurimpienkin hulivilien joukossa!
— Nyt ymmärrän jo tekonne, ymmärrän miksi ryöstitte puvun noilta raukoilta. Te voitte nyt valepuvussa kulkea turvallisemmin.
— Se on selvää, sanoi herra Zagloba. — Mitäs neiti ajattelee… Kas täällä Dnieperin takana on rahvas pahempaa kuin missään muualla ja vain ruhtinaan käsi pidättää ilkimykset väkivallanteosta. Mutta nyt, kun he saavat tietää sodasta zaporogilaisia vastaan ja Chmielnickin voitoista, niin ei mikään mahti pidätä heitä kapinasta. Huomasitteko noita hevospaimenia, jotka jo tahtoivat käydä kimppuumme? Jolleivät hetmanit nyt pian lyö Chmielnickiä, niin koko maa päivän tai kahden perästä on tulessa. Kuinkas minä silloin kuljetan neidin kapinoitsevien talonpoikaisjoukkojen lävitse? Ja jos meidän pitää joutua niiden käsiin, niin olisimme yksintein voineet jäädä Bohunin kynsiin.
— Ei mitenkään, ei mitenkään, pikemmin minä tahdon kuolla! keskeytti ruhtinatar.
— Mutta minä tahdon pikemmin elää, sillä kuolema on kuin onkin sellainen temppu, ettei sitä vältä millään sukkeluudella. Vaan minäpä luulen, että Jumala suorastaan lähetti nuo soittajat tiellemme. Peloitin heitä samoin kuin noita hevospaimeniakin sillä, että ruhtinas koko armeijoineen on likenemässä. Kauhuissaan tulevat he nyt istumaan kolme päivää kaislikossa ja valepuvuissamme pääsemme me sillaikaa ehkäpä Zolotonoszaan asti, tapaamme siellä teidän veljenne ja saamme apua. Jollei, niin menemme kauvemma, aina hetmanien luokse, tai odotamme ruhtinasta. Ja tämän kaiken teemme turvallisesti, sillä soittaja-ukkoja ei uhkaa mikään, ei talonpoikien enempää kuin kasakkainkaan puolelta. Me voisimme huoleti pistää päämme vaikkapa Chmielnickin leiriin. Vain tatareja meidän tulee välttää, sillä he voisivat ottaa armollisen neidin nuorena poikana vankeuteensa.