— Silloin täytyy minunkin vaihtaa pukua!
— Aivan oikein, neiti saa luopua tuosta asetakista, teidän täytyy pukeutua talonpoikaisnuorukaiseksi. Tietysti te olette vähän liian hieno talonpojanlapseksi ja myöskin minä soittaja-äijäksi, mutta minkäs sille mahtaa. Tuuli kyllä pian ahavoittaa teidän kasvonne ja kävelemisestä laskeutuu minun möhömahani. Minä hikoilen pois kaiken lihavuuden! Kun aikoinaan rumenialaiset polttivat toisen silmäni, niin pidin sitä kauheana onnettomuutena, mutta nyt huomaan, että tämä tuleekin hyvään tarpeeseen, sillä soittaja-äijä joka ei ole sokea, olisi kaikin puolin epäilyttävä. Neidin täytyy nyt kuljettaa minua kädestä ja kutsua minua Onutrijksi, sillä se on minun isoisäni nimi. Pankaa pian yllenne toinen puku, sillä meidän täytyy lähteä matkalle. Jalkaneuvojen varassa matka piteneekin aikalailla.
Herra Zagloba meni syrjään ja Helena alkoi heti pukea ylleen ukkoa seuranneen pojan vaatteita. Kylvettyään joessa heitti hän yltään asepuvun ja veti päälleen talonpoikaisviitan. Sitte pani hän päähänsä olkihatun ja heitti repun hartioilleen. Onneksi oli Zagloban ryöstämä poika ollut solakka ja hento, niin että hänen pukunsa sopi Helenalle. Zagloba palasi ja tarkasteli häntä joka puolelta.
— Herranen aika! sanoi hän, — moni ritari luopuisi mielellään säädystään, jos hän saisi taluttajakseen tuollaisen pojan. Minä tunnenkin erään husaarin, joka varmaan sen tekisi. Noille hiuksille vain täytyy välttämättä keksiä jokin keino. Näinhän minä Stambulissa kauniita poikia, mutta en minä vielä tuollaista ole nähnyt.
— Kunhan vain ei tämä minun hienouteni kääntyisi pahaksi, sanoi
Helena.
Mutta samalla hän hymyili, sillä herra Zagloban ihailu oli hivellyt naisen korvia.
— Hienous ei koskaan käänny pahaksi ja itse olen siitä esimerkkinä, sillä kun turkkilaiset Galatassa polttivat minulta silmän, niin he olisivat polttaneet toisenkin, jollei sikäläisen pashan vaimo olisi minua pelastanut. Ja hän teki sen yksinomaan minun tavattoman kauneuteni takia. Neiti voi vieläkin huomata tämän kauneuden jäljet.
— Mutta tehän sanoitte, että rumenialaiset polttivat teiltä silmän.
— Niin, kas rumeneja ne olivatkin, vaikka turkkilaistuneita. Ne olivat Galatassa pashan palvelijoina.
— Mutta eiväthän ne tuota yhtäkään saaneet poltetuksi.