— Sanotteko, että oli sellainen kirje?
— Oli, niin totta kuin elän. Sodasta, verenvuodatuksesta… mutta minä en enään jaksa puhua, sillä vanhus raukan kurkku on jo ihan kuivunut.
— Tässä on vaarille viinaryyppy. Kertokaa nyt mitä olette maailmalla kuullut. Mekin tiedämme, että vaarit käyvät kaikkialla ja tietävät paljon asioita. On niitä ollut täälläkin ja sanoneet ovat, että nyt, kun Chmiel ottaa vallan, koittaa herroille mustat päivät. Siksi mekin olemme teettäneet itsellemme keihäät ja viikatteet ettemme jäisi viimeisiksi. Mutta sitä vain emme tiedä, onko paras alkaa nyt jo vai odottaako kirjettä Chmieliltä.
Zagloba kallisti pikaria, maistoi, mietti hetken ja virkkoi:
— Kukas sen on sanonut, että nyt olisi aika alkaa?
— Me itse tahdomme.
— Aljetaan, aljetaan! huusivat useat äänet. — Kun kerran zaporogilaiset ovat voittaneet herrat, niin on aljettava.
Viikatteet ja peitset heiluivat pahaaennustavasti kilahdellen voimakkaissa käsissä.
Sitte seurasi hetken äänettömyys, ainoastaan vasarat pajassa kilkahtelivat. Miehet odottivat mitä vaari sanoisi. Vaari puolestaan mietti ja mietti ja kysyi lopuksi:
Kenenkäs väkeä te olette? Ruhtinas Jareman.